Huhtikuun 25. ei koskaan tullut

25. huhtikuuta sen piti tapahtua.

Kauden sensaatio, Moto2-luokan MM-pistejohdossa ollut Shôya Tomizawa oli valmiina näyttämään osaamisensa kotiyleisön edessä Motegissa. Kuten kaikki tietävät, toisin kävi.

Ensin tuli tuhkineen Eyjafjallajökull, joka vei kotikisan lokakuulle.
Sitten tuli Misano ja onnettomuus, joka vei 19-vuotiaan Tomizawan ikuisesti pois.

Japanilla, jos millään maalla on ollut huono tuuri road racingissä. Tuskin miltään maalta on viety pois sen kovimpia tähtiä samaan tahtiin. Vuonna 2003 Daijirô Katô oli juuri noussut kuninkuusluokan kovimpien tähtien joukkoon, kun hänen kotikisassaan Suzukassa sattunut kuolonkolari muutti kaiken.

Tämän jälkeenkin Japani on toki saanut road racingin maailmanmestarin: Hiroshi Aoyama voitti kaksipuolikkaat viime vuonna, mutta on tänä vuonna kisannut Mika Kallion kanssa samoista sijoista, eivätkä japanilaiset itsekään odota Aoyamasta MotoGP-mestaria.

19-vuotiaan Tomizawan meriitit olivat tietenkin vielä rajalliset, mutta joka tapauksessa hetken aikaa toivo uudesta mestarista eli nousevan auringon maassa. Reaktiot maan RR-piireissä ovat olleet luonnollisia: äärimmäisen pettyneitä ja epäuskoisia.

Vaikka ratamoottoripyöräily ei Japanissa kuulu laajasti seurattuihin urheilulajeihin, Chibasta kotoisin olleen Tomizawan kuolema uutisoitiin sielläkin kaikissa päämedioissa.
Share |
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy