Jukolan viestin voitto MotoGP-sarjasta putoamisen jälkeen

Takaaki Nakagamin ura näytti valuvan viemäriin kun mies putosi täksi kaudeksi pois MotoGP-sarjasta. Aiemmin suuresti hehkutettu junioritähti ei löytänyt kotimaastaan Japanista enää riittävästi sponsoritukea, vaikka kansainvälinen ura oli alkanut aivan kohtuullisesti (125-luokan MM-sarjassa sija 16 viime kaudella).

14-vuotiaana Japanin mestaruuden voittanen ja 15-vuotiaana MM-debyyttinsä tehneen nuorukaisen ura näytti siis olevan ohi. Mikä eteen - takaisin koulunpenkillekö?

Miehen (ikää nyt jo 18 vuotta) onneksi uran tähän asti suurin menestys olikin vielä edessä. Tänä kesänä Nakagami tallitovereineen nimittäin voitti japanilaisesta näkövinkkelistä katsottuna maailman parhaan ja arvostetuimman moottoripyöräkilpailun, Suzukan kahdeksan tunnin ajon.

Suzukan perinteikkään pyrähdyksen huomioarvoa voisi verrata esimerkiksi Jukolan viestiin - nekin, jotka eivät lajista välitä tuon taivaallista, tietävät tapahtuman. Perusjapanilainen ei taatusti tiedä kuka on nykyinen MotoGP:n maailmanmestari, mutta saattaa vielä muistaa jonkun maininnan menneen suven Suzukasta. Tapahtuman painoarvosta kertoo sekin, että vielä muutama vuosi sitten japanilaistehtaat halusivat välttämättä pakottaa myös suurimmat GP-sarjan tähtensä osallistumaan Suzukaan. Kotimarkkinoilla kun ei joku MM-sarjan toinen tai kolmas tila paljoa hetkauta, toisin kuin \'suksee\' Suzukassa.

Suzuka-menestys pitää Nakagamin taatusti Hondan ja muiden japanilaistehtaiden listoille, kun taas tarvitaan lisää nousevan auringon maan edustajia kansainvälisille kilpakentille.

Kirjoittaja on aktiivinen kuntosuunnistaja, joka haaveilee osallistuvansa ensi kesänä ensimmäiseen Jukolaansa. Lohdutuspalkintona myös MotoGP-tallipaikkoja otetaan vastaan.
Share |
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy