Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio nousi sunnuntaina Japanissa ensimmäisen kerran MM-urallaan 250-kuutioisten luokassa voittajan keskimmäiselle korokkeelle.
24-vuotias valkeakoskelainen on yltänyt aikaisemmin seitsemän kertaa MotoGP-sarjan MM-osakilpailuvoittoon 125-luokassa.
Nyt Kallio palautti suomalaiskuskit voittokantaan varttilitraisten luokassa 34 vuoden tauon jälkeen. Edellinen 250-luokan suomalainen osakilpailuvoittaja on Teuvo Länsivuori, joka ajoi ykköseksi Imatralla vuonna 1973.
"Aika komea viikko"
Mika Kalliolle Japanin GP:n voitto oli jo kolmas perättäinen, sillä hän voitti Motegin radalla kaksi edellistä 125-luokan kilpailua.
- Eipä olisi voinut paremmin mennä. Viime sunnuntaina syntyi tyttövauva ja nyt tuli voitto. Aika komea viikko. Kiitokset kuuluvat myös Red Bull KTM-tallille. Kaikki tekivät kovan työn tämän kisan eteen, onnellinen voittaja lausui.
- Voitto oli selkeä tavoitteeni, kun tältä kaudelta oli jo kakkos- ja kolmossijat taskussa. Tiesin tämän olevan mahdollista, mutta kovan työn takana ykkössija kyllä oli.
Sadekeli lisäsi kisan vaativuutta
Japanin Motegissa perjantaina ja lauantaina vallinnut hellekeli vaihtui sunnuntaina vesisateeksi, joka ei suinkaan ole ideaalisin keli kaksipyöräisten kilpailuissa.
- Aamun lämmittelyajossa pyöräni tuntui hyvältä sateella, joten en ollut vesikelin takia huolissani. Tottakai olisin ajanut mieluiten kuivalla kelillä, Kallio kertasi.
- Juuri ennen starttia sade lakkasi. Radalle muodostui pian yksi kuiva ajolinja, joten ohittaminen oli aika riskihommaa. Kisan puolivälissä sade alkoi uudelleen, joten kuluneilla renkailla siinä kelissä oli tekemistä.
Viimeinen kierros leppoisa
Alkukierroksilla Mika Kallio ajoi viiden kärkiryhmässä, jossa sijoitukset vaihtuivat tiheään.
- Päätin yrittää nousta keulille, kun minulla ei ollut vaikeuksia pysyä kärkiryhmän kyydissä. Oli sellainen tunne, että olisi vähän varaa kiristää vauhtia. Takarenkaan pito oli heikko, mutta jarrutuksissa olin vahvoilla. Suunnittelin irtiottoa, mutta en vielä kisan puolivälissä siinä onnistunut.
- Kisan loppua kohden huomasin, että kaverit alkoivat tippua kyydistä. Riskillä täytyi työntää, mutta samalla piti olla tosi tarkkana. Viimeisellä kierroksella ei tarvinnut enää puristaa täysillä, Kallio jutteli.
Kolmantena ajanut Kallion tallikaveri Hiroshi Aoyama kaatui kisan lopulla, joten voittokamppailu käytiin Kallion ja Honda-kuski Andrea Dovizioson kesken.
Italialainen joutui lopussa tunnustamaan suomalaisen vauhdin olevan tällä kertaa liikaa. Kaksikon eroksi mitattiin 4,893 sekuntia.
Voitollaan Kallio nousi pisteissä kuudenneksi.
Japanin GP 250 ksm tulokset 23.9.2007
1. Mika KALLIO (KTM), 23 kierr., 48:28.585
2. Andrea DOVIZIOSO (Honda), -4.893 sek.
3. Hector BARBERA (Aprilia), -21.527
4. Yuki TAKAHASHI (Honda), -23.488
5. Alex DE ANGELIS (Aprilia), -25.378
6. Julian SIMON (Honda), -42.264
7. Marco SIMONCELLI (Gilera), -48.782
8. Hiroshi AOYAMA (KTM), -57.782, kaatui
9. Shuhei AOYAMA (Honda), -69.049
10. Thomas LUTHI (Aprilia), -70.837
11. Jorge LORENZO (Aprilia), -73.035
12. Seijin OIKAWA (Yamaha), -86.371
13. Jules CLUZEL (Aprilia), -96.236
14. Youichi UI (Yamaha), -107.098, kaatui
15. Alvaro BAUTISTA (Aprilia), -110.081
250 ksm pistetilanne 14/17
1. Jorge Lorenzo, 262 pistettä
2. Andrea Dovizioso, 226
3. Alex De Angelis, 208
4. Alvaro Bautsita, 161
5. Hector Barbera, 146
6. Mika Kallio, 119
7. Hiroshi Aoyama, 116
8. Thomas Luthi, 104
9. Julian Simon, 93
10. Shuhei Aoyama, 79