Talviaika on ollut MotoGP-luokassa hyvin työn täyteinen, sillä kaikkien tallien on ollut kehitettävä uudet 800-kuutioiset moottorit MotoGP-pyöriinsä. Talvitestien perusteella on löytynyt suosikkeja, mutta vasta lauantain ensimmäinen osakilpailu näyttää, mikä kilpailukyky kullakin ajajalla ja pyörällä todellisuudessa on. Silloin mittarina on reilun 40 minuutin kilpailu.
Hallitseva maailmanmestari Nicky Hayden aloittaa tittelinsä puolustamisen radalla, jolla hän vuosi sitten taisteli toiseksi. IRTA-testeissä Qatarissa reilu viikko sitten hän kaatui Hondallaan kahdesti ja Hayden oli aika-ajotaulukon häntäpäässä. Tämä varmasti on motivoinut Haydenia näyttämään osaamisensa ja hiljentämään kritiikin ensi lauantain kisassa.
Kovin amerikkalaisen ”Kentucky Kid”:n haastaja on Valentino Rossi Yamahalla. Rossi on ajanut hyvin viimeisissä testeissä kuin myös tallikaveri Colin Edwards. ”Tohtori” Rossi on kahdesti voittanut Losailissa.
Espanjalaisten toiveet kohdistuvat Dani Pedrosaan. Hän on koko talvikauden ajanut nopeammin tehdas-Hondaansa kuin tallikaveri Hayden. Danin erittäin vahva kokemus 250-kuutioisen RR-pyörän käsittelystä näyttää olevan etu. Pedrosa myöntääkin, että 800-kuutioinen MotoGP-pyörä on ajettavuudeltaan lähempänä 250-kuutioista kuin viimevuotinen 990-kuutioinen MotoGP-pyörä.
Ducati marssittaa Qatarin viivalle kaksi erilaista ajajaa. Loris Capirossi on yksi kokeneimmista kuninkuusluokan ajajista ja edelleen varteenotettava mestariehdokas. Tallikaveri Casey Stoner on yksi kuninkuusluokan suuria nimiä. Nyt toisen kauden alkaessa isossa luokassa Caseyn odotetaan Ducatin tehdaspyörällä rutistavan muutaman kerran palkintopallille.
Suzuki-duo Chris Vermeulen ja John Hopkins on kysymysmerkki. Molemmat ovat nopeita, mutta tiettyjä ongelmia on ollut pyörän uudessa versiossa. Lisäksi Hopkins aloittaa kauden toipilaana.
Hondan satelliittitalleissa ajavat Kenny Roberts ja Shinya Nakano. Molemmat ajoivat talvitesteissä vaihtelevasti. Nakano jopa alle odotusten, joten molemmat haluavat kiihkeästi antaa näytön todellisesta osaamisestaan.
Kawasakin Randy de Puniet odottaa hyvän ajovauhdin jatkuvan myös kilpailukauden alkaessa. MotoGP-luokassa Ilmor uutena tallina. He tuovat uuden pyöräversion Qatariin. Toistaiseksi he ovat olleet toivottoman hitaita.
Kallio kovassa seurassa
250-kuutioisten luokassa hallitsevalla maailmanmestarilla Jorge Lorenzolla on yhden ajajan Aprilia-talli. Kovat viime kauden kilpakumppanit Andrea Dovizioso (Honda) ja Alex de Angelis ovat ajaneet talvitesteissä kärkiryhmässä.
250-kuutioisten konkareilla Hector Barberalla ja Roberto Locatellilla on allaan tehdas-Apriliat. 250-kuutioisissa on invaasio 125-kuutioisten luokasta. Maailmanmestarit Alvaro Bautista ja Thomas Luthi sekä 125-kuutioisten kaksinkertainen hopeamitalimies Mika Kallio ja Julian Simon ottavat mittaa luokan konkareista. Kallio on ajanut hivenen nopeammin kuin tallikaveri Hiroshi Ayoama, mutta viime viikon testeissä Qtarin radalla Aprilia-ajajat olivat pelottavan vahvoja.
125-kuutioisten luokka tulee jälleen olemaan huipputasainen. Talvitesteissä poikkeuksetta kärjessä on ollut Aprilia-nelikko Gabor Talmacsi, Hector Faubel, Mattia Pasini ja Sergio Gadea. Käytännössä samanlaisella pyörällä ajava tsekki Lukas Pesek on ollut Derbi-ajajista nopein. Ajo Motorsport ajattaa Derbeillä saksalaista Michael Ransederia ja romanialaista Robert Muresania.
Losain rata – Losail International Circuit on Qatarin pääkaupunki Dohan ulkopuolella. Se valmistui lokakuussa 2004 ja kustannukset olivat reilut 44 miljoonaa euroa. Rata on 5,4 kilometriä pitkä ja pääsuoralla on mittaa reilut kilometri. Vaikka radan ympärillä on keinonurmea, hiekkapöly on ajoittain iso ongelma. Monet GP-ajajat pitävät Losailin rataa yhtenä GP-sirkuksen parhaista.