Mahti-nimiseen palveluun on tarkoitus myöhemmin lisätä Tullin vahvistamat yksilölliset veroprosentit.
Palvelussa olevien käytettyjen ajoneuvojen hinnat perustuvat markkinoilta kerättyihin hintahavaintoihin. Kaikki hinnat on muodostettu Tullin omalla arvonmääritysmenetelmällä.
Markkinoilta kerättyjen tietojen perusteella on muodostettu pyyntihinta, josta tehtävien tavanomaisten alennusten jälkeen saadaan ajoneuvon yleinen myyntihinta.
Ilmoitettu hinta ei sido viranomaista
Palvelusta saatavien käytettyjen ajoneuvojen arvot eivät kuvaa yksittäisen ajoneuvon todellista hintaa, vaan arvo on autoverolain mukainen verotusarvo eli ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo. Tällä tarkoitetaan hintaa, joka yhdestä samanlaisesta ajoneuvosta olisi yleisesti saatavissa myytäessä se verollisena Suomen markkinoilla kuluttajan asemassa olevalle ostajalle veropäivänä.
Verotusarvon määräytymiseen vaikuttavat lisäksi ajoneuvon yksilölliset ominaisuudet. Verovelvollisen esittämä selvitys ajoneuvon arvosta otetaan myös huomioon ajoneuvoa verotettaessa.
Palvelusta saatu käytetyn ajoneuvon hintatieto ei sido viranomaista verotuksen toimittamisessa, koska autoverolain mukaan ajoneuvon verotusarvosta ei voi saada sitovaa ennakkotietoa.