Viikonloppu Brands Hatchissa ajettiin erittäin haastavissa ja vaikeissa olosuhteissa. Lämpötila oli keskimäärin alle 10 astetta ja vettä sateli koko viikonlopun.
British Supersport Championship Supersport-sarjassa Pauli Pekkanen ajoi sunnuntaina ensimmäisessä kisassa kolmanneksi ja ilman kisan keskeytymistä hänen olisi ollut mahdollista taistella voitosta. Kolmas sija oli hieno saavutus ja tunnustus tiimille työn edistymisestä.
Luke Jones ajoi samaisessa sunnuntain Supersport-kisassa myös erittäin hyvin. Triumph Triple Challenge sarjasta Supersport sarjaan noussut nuori kuljettaja aloitti kautensa upeasti ja nousi kisassa johtopaikalle.
Luke Jones kaatui kierroksella 11 radalle valuneeseen öljyyn. Samalla kisa keskeytettiin punaisella lipulla. Luken harmiksi hänen sijoitustaan ei hyväksytty, sillä sääntöjen mukaan kuljettajan sijoitus punaista lippua edeltävältä kierrokselta jää voimaan, jos hän pystyy jatkamaan kisaa heti keskeytyksen jälkeen. Luke Jones menetti näin voiton kaatuessaan toisen kuljettajan öljyihin.
Maanantaina viikonlopun toisessa kisassa Pauli Pekkanen otti hyökkäävän lähdön viidennestä ruudusta ja ajoi pitkään toisena, valmiina taistelemaan kullasta. Kuudennella kierroksella hän kaatui, mutta hän pystyi jatkamaan vielä kisaa. Paulin kaatumisen jälkeen kisassa tuli monta ulosajoa ja lopulta kisa keskeytettiin punaisella lipulla.
Uusittu lähtö osoitti, että rata oli edelleen todella liukas. Pauli kaatui ensimmäisessä mutkassa ja pian sen jälkeen tuli joukkokaatuminen, jonka vuoksi kisa lopetettiin. Tuloksiin huomioitiin ensimmäisen lähdön kahdeksan ajetun kierroksen tulokset, jonka perusteella Pauli Pekkanen oli sijalla 22.
Luke Jones lähti maanantain kisaan eturivistä ja odotukset olivat korkeat. Hän ajoi vahvaa ajoa kärjen tuntumassa alkukisasta ja oli yksi niistä onnekkaista, jotka selvisivät kolarirytäkästä. Hän ajoi Supersport Cupin voittoon ja pokkasi lisäksi tiimille voittajatiimi-palkinnon. Kokonaissijoitus Supersporteissa oli 7.
Sunnuntain kisaan tiimi valitsi Valter Patroselle sadekelin eturenkaaseen ja kuivankelin takarenkaaseen. Kisan aikana vettä tuli kuitenkin niin paljon, että takarenkaan pito ei riittänyt ja Valter kaatui. Kuljettaja selvisi pienillä vahingoilla, mutta pyörän kanssa oli tekemistä.
Valter Patrosen lähtöruutu maanantain kisassa perustui sunnuntain kisan tuloksiin, joten ulosajosta johtuen hän lähti kisaan toiseksi viimeisestä rivistä. Hän ajoi 15 joukossa kisan ensimmäiset kierrokset, mutta nousi pikkuhiljaa, kun luotto sadekelin renkaisiin kasvoi.
Valter löysi luoton 600 cc pyörän kuivankelin renkaisiin, mutta sadekelillä ei ole uuden pyörän kanssa vielä päästy paljon harjoittelemaan. Kuljettajan ollessa sijalla 11, kun kisa keskeytettiin yhden kuljettajan ulosajoon. Tulos määriteltiin ajettujen kierrosten perusteella, joten Valterin ensimmäinen osakilpailusijoitus oli 11.