Ajo Motorsportin Cortese hallitsi Moto3-luokan testejä Valenciassa

KUVA: Friedrich Weisse

Aki Ajon johtaman suomalaistalli Ajo Motorsportin kaikki neljä KTM-kuljettajaa tekivät vahvaa työtä MotoGP-sarjan uuden Moto3-luokan ensimmäisissä virallisissa testeissä Valencian radalla Espanjassa.

- Etenemme aikataulussa suunnitelman mukaisesti. Näistä testeistä ja hyvä fiilis ja pystyimme osoittamaan kilpailukykymme. Olen luottavainen koko KTM-projektin osalta, mutta pitää kuitenkin muistaa, että olemme vasta alkuvaiheessa. Myös muut kehittävät koko ajan pyöriään, totesi tallipäällikkö Ajo.

Ajo Motorsportin edustamassa KTM:n virallisessa tehdastiimissä kilpaileva saksalaiskuljettaja Sandro Cortese hallitsi kolmen päivän mittaisen testijakson tapahtumia alusta loppuun. Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin kuljettajan kovin kierrosaika 1.40,9 syntyi onnistuneiden testien kruunuksi päätöspäivänä perjantaina.

- Olen erittäin tyytyväinen pyörään ja tiimiin. Kaikki toimi hienosti näissä testeissä ja taso pysyi koko ajan korkealla. Meillä ei ilmennyt suurempia teknisiä ongelmia ja pystyimme parantamaan suoritustamme päivä päivältä. Tunnelmat ovat korkealla, vaikka kelit olivatkin vähän viileät, kertoi Cortese.

- Valencian testeissä oli tärkeintä ajaa mahdollisimman paljon kilometrejä ja kerätä sen myötä dataa insinööreille. Teimme paljon hyvää työtä täysin uuden prototyyppipyörän elektroniikan ja rungon kanssa.

Hyvä kokonaisuus

Cortese sai mainiota taustatukea tiimikavereiltaan Danny Kentiltä ja ensimmäiseen MM-kauteensa valmistautuvalta Arthur Sissisiltä.
Britti Kent ajoi perjantaina neljänneksi lukemin 1.41,2.

- Opin joka kerta jotain uutta noustessani pyörän selkään ja pystyn myös parantamaan jotain. Meillä on paketti, jolla taistelemme voitoista alkavalla MM-kaudella, vakuutti Kent.

Australialainen Sissis oli 13:s ajalla 1.43,1.

- Aikani koheni lähes 1,5 sekunnilla. Tuntuma pyörään löytyi lopullisesti perjantaina. Tästä on hyvä jatkaa.

Tiimipäällikölle täydet kolme testipäivää ilonaihetta tarjosi myös malesialainen Zulfahmi Khairuddin, joka kilpailee AirAsia-SIC-Ajo-tiimin väreissä. Khairuddin teki tasaisen terävää jälkeä neljän kilometrin mittaisella espanjalaisradalla.

Toisen kautensa suomalaistallissa aloittanut Khairuddin ajoi kovimman aikansa 1.42,0 perjantaina, jolloin hän oli yhdeksäs. Khairuddinin suoritustaso ei heilahdellut missään vaiheessa, sillä keskiviikon sijoitus oli kahdeksas ja torstain seitsemäs.

- Olen iloinen ja erittäin tyytyväinen KTM-pyörään. Se toimii hienosti. Pystyin parantamaan aikojani kierros kierrokselta ja päivä päivältä. Uskon, että edessä on hyvä MM-kausi, jossa tavoitteeni on ajaa säännöllisesti kympin sakkiin, kertoi Khairuddin.

Khairuddin keräsi syystäkin kehut Ajolta.

- Hienoa työtä Fahmilta. Hän aloitti testit tapansa mukaan rauhallisesti ja nosti sen jälkeen koko ajan vauhtiaan. Paras aika syntyi aivan viimeisillä minuuteilla.

Moto3-luokan tiivis testikausi jatkuu jo ensi viikolla. Talliyhdistys IRTA:n kauden toinen virallinen testijakso ajoittuu 16.-18. helmikuuta kuljettajien hyvin tuntemalle Jerezin radalle Espanjassa.

Valencia, Espanja:
Moto3-luokan 3. testipäivä. Epävirallisia tuloksia:

  1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo 1.40,9
  2. Maveric Vinales Espanja, Avintia Racing (Honda) 1.41,1
  3. Alberto Moncayo Espanja, Aspar Team (Kalex KTM) 1.41,2
  4. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo 1.41,2
  5. Luis Salom Espanja, RW Racing (Kalex KTM) 1.41,2
  6. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing (KTM) 1.41,4
  7. Hector Faubel Espanja, Aspar Team (Kalex KTM)1.41,6
  8. Miguel Oliveira Portugali, Monlau Competicion (Honda) 1.41,8
  9. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia- SIC-Ajo (KTM)1.42,0
10. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP (Kalex KTM)1.42,0
13. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo 1.43,1

Share |
  • Raahen jäähallissa järjestetään mp-näyttely 12–13. toukokuuta. Vuonna 1991 ensimmäisen kerran pidetty tapahtuma painottuu rakennettuihin, klassikko- ja erikoismoottoripyö...
  • Toukokuun ensimmäinen viikonloppu suorastaan kuhisee erilaisia mp-tapahtumia, kuten MP Maailman tapahtumakalenteri kertoo. Lukuisten koeajotilaisuuksia lisäksi tarjolla on muun muassa kiihdytysajoa omalla py...
  • Lahdessa järjestetään 5.-6. toukokuuta Classic Motor Show, joka on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Tapahtumaan on tulossa muun muassa klassisten Jytäjammu-pyörien esittely...
  • Tampereen AutoCenterin järjestämä Makkaratiistai aloitti taipaleensa viime kesänä, ja maksuttomaan makkaraklubiin liittyi ensimmäisenä kesänä yli 800 henkilöä.
  • Jarno Saarinen oli 1970-luvulla yksi GP-maailman kirkkaimmista tähdistä, joka voitti 250-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden vuonna 1972. Suuren ajajalegendan maailmanmestaruuden 40-vuotisjuhlan kunniaksi...
  • Yamaha-moottoripyörien 2012 -koeajokiertueella ovat mukana VMAX, YZF-R1, Super Ténéré, sekä uusi TMAX 500 -moottoripyöräskootteri. Koeajokiertue alkaa 4.4.2012 Lappeenrannasta (s...
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy