Sachsenringillä ajettuun starttiin lähdettiin haasteellisissa olosuhteissa, kun aamun sateen kastelema rata oli vielä märkä, mutta kuivui nopeasti.
Koko kärkiryhmä starttasi kilpailuun kuivankelinrenkailla, ottaen kilpailun ensimmäiset kierrokset varovaisesti.
Radan alkaessa kuivua nousivat Marquez ja Pol
Espargaro nopeasti kärkeen, aloittaen hurjan taistelun ykköspaikasta.
Kotiyleisönsä edessä Cortese nousi puolestaan nopeasti mukaan taisteluun kolmannesta sijasta.
Espargaron virhe helpotti Marquezin voittoa
Kärkikaksikko taisteli rajusti ykköspaikasta, kunnes
kilpailun viimeisillä kierroksilla Espargaro kaatui ulos kilpailusta
jättäen Marquezin kurvaamaan ruutulipulle ja jo viidenteen peräkkäiseen voittoon.
Marquezin voitto oli samalla Derbin sadas MM-voitto. Suomalaistallin
menestystä täydensi kotiyleisön sankarin Cortesen upea nousu kolmannelle sijalle.
Marc Marquez
- Kilpailu oli tänään todella vaikea. Alussa rata oli vielä märkä, joten
jouduimme ajamaan rauhallisesti. Radan kuivuttua lisäsin kuitenkin vauhtia ja pääsimme Polin kanssa karkuun muulta ryhmältä.
- Polin kaatuminen yllätti minut, mutta onneksi en sentään osunut häneen. Voitto täällä on tärkeä mestaruutta ajatellen ja pääsemme lyhyelle kesätauolle hyvissä asemissa.
Sandro Cortese
- Kilpailun alku oli todella vaikea. Osa radasta oli aika märkä ja oli vaikea arvioida sopivaa vauhtia, ja niinpä en ollut ensimmäisillä kierroksilla riittävän nopea.
Rata kuivui ja nostin vauhtiani, ja lopulta pääsimme
palkintopallille, joten olen tietysti tyytyväinen. Tunne palkintokorokkeella kotiyleisön edessä on jotakin todella hienoa!
Tallipäällikkö Aki Ajo
- Onhan tämä todella hieno hetki, tiimin molemmat kuljettajat
palkintokorokkeella! Marcin tulosten osalta täytyy kuitenkin olla todella varovainen, luulen että emme voi vain voittaa jatkuvasti, ja meidän onkin muistettava keskittyä mestaruuspisteisiin.
- Sandro nousi tänään hienosti
sijan 10 paikkeilta palkintokorokkeelle. Muutimme hieman työskentelytapaa Sandron kanssa pari viikkoa sitten, ja tuntuu siltä että muutos toi jo tuloksiakin.
- Lisäksi tämä oli hyvin erityinen päivä siksi, että minusta
tuntui että palkintokorokkeella oli kolme tiimin kuljettajaa, kun Tomo Koyamakin on vähän niin kuin meidän mies. Tuntui hyvältä.
MP Maailma