Aki Ajolla on ollut ohjauksessaan lähes 40 RR-kuljettajaa

KUVA: Ajo Motorsport
Ajo Motorsportin kuljettalistalta löytyy neljä maailmanmestaria

Tallipäällikkö Aki Ajo on 15 vuoden aikana ohjannut menestyksekkäästi GP-sarjan puitteissa lähes 40 RR-kuljettajaa. Heistä neljä ajajaa on taistellut maailmanmestariksi. Viime vuosi oli suomalaistalli Ajo Motorsportille historiansa paras. Tallin tulevaisuus näyttää myös hyvältä.

Ajo Motorsportin Grand Prix –historia alkoi kertalisenssillä vuonna 2001, jolloin tiimi kuljettajanaan Mika Kallio osallistui Saksan GP:hen Sachsenringin radalla. Samana vuonna tiimillä oli vielä toinen GP-kilpailu 125-kuutioisten luokassa, nyt paikkana oli Valencia. Molemmat vuoden 2001 GP-startit päättyivät Kalliolla keskeytyksiin, mutta portti Grand Prix –sarjaan raoittui. Vuonna 2002 alkoi Ajo Motorsportin GP-taipale ja kuljettajana oli Kallio 125-kuutioisten luokassa.

Vuosi 2015 oli Ajo Motorsportille erinomainen. Kruununa on ranskalaisen Johann Zarcon mestaruus Moto2-luokassa. Portugalilainen Miguel Oliveira taisteli Red Bull KTM Ajo –tallissa loppuun saakka Moto3-luokan mestaruudesta jääden lopulta MM-hopealle.

Tallin 15 vuotta ovat tuoneet Aki Ajon omistamalle tiimille neljä maailmanmestaruutta. Zarcon lisäksi mestareita ovat Sandro Cortese (Moto3 /2012), Marc Márquez (125 ksm / 2010) ja Mike di Meglio (125 ksm / 2008).

Kahden lupaavan ajajan managerina

Aki Ajo on kahden MotoGP-luokankuljettajan manageri. EspanjalainenMaverick Viñales ja Australian Jack Miller ovat Ajon ohjauksessa. Viime kauden menestykseen kuuluu myös Viñalesin valinta MotoGP-luokan Vuoden tulokkaaksi. Espanjalainen sijoittui Suzukillaan loppupisteissä sijalle 12. Miller ajoi Honda LCR –tallissa sijalle 18.

Ajo Motorsport on siitä harvinainen talli, että se oli kaudella 2015 mukana kaikissa kolmessa MotoGP-sarjan luokissa.

Kaudella 2016 Ajo Motorsportin näkymät ovat valoisat. Johann Zarco aikoo uudistaa mestaruutensa Moto2-luokassa. Moto3-luokassa Ajon ohjauksessa ovat eteläafrikkalainen Brad Binder ja Alankomaan Bo Bendsneyder. Hän voitti viime kaudella Red Bull MotoGP Rookies Cup:n. Binder oli loppupisteissä Moto3-luokassa kuudes.

MotoGP-luokassa Maverick Viñales jatkaa entistä kokeneempana Suzukilla. Jack Millerin tallina on Marc VDS Racing ja pyöränä jälleen Honda. Hänelle tuli loukkantumisen takia valmisteluissa takapakkia ja ajaminen ensitesteissä Sepangissa helmikuun alkupuolella on epävarmaa.

    KUVA: Simo Kohonen
    Aki Ajo
Share |
© 2005-2016 Motorrad Nordic Ab