Stoner kertoi lopettamiseensa kaksi pääsyytä: suurin intohimo kilpailemiseen on mennyt ja hän haluaa keskittyä enemmän perhe-elämään.
Jo viime talvena Stoner oli sopinut Hondan kanssa edustustilaisuuksien vähentämisestä, jotta hän voisi olla enemmän perheensä kanssa. Heille syntyi huhtikuussa tyttö.
MP Maailman tietojen mukaan Honda yritti saada Casey Stoneria jatkamaan uraansa. Tiiviitä neuvotteluja käytiin huhtikuussa. Honda tarjosi epävirallisen tiedon mukaan jopa lähes tuplapalkkaa, mutta Stoner valitsi perhe-elämän etusijalle. Raha ei ole Stonerin mukaan tärkein asia elämässä.
Le Mansin lehdistötilaisuudessa Casey Stoner sanoi uhranneensa elämästään kymmenen vuotta ratamoottoripyöräilylle. RR on mennyt näinä vuosina kaiken muun edelle.
Huhut Stonerin lopettamisesta ryöpsähtivät toukokuun alun Portugalin GP:n aikoihin. Luonnollisesti Casey Stoner kiisti huhut. Hän halusi itse valita ilmoittamisajankohdan ja paikan.
Stoner on julkisesti arvostellut MotoGP-sarjan uutta CRT-mallia, jota hän ei pidä ollenkaan järkevänä. Häntä ärsytti suuresti myös MotoGP-pyöriin viime joulukuussa määrätty painonlisäys, kun kauden 2012 pyörät muun muassa Hondalla olivat jo valmiina.
Stonerin lopettaminen käynnisti myös ajajien pestuumarkkinat. Hondan tehdastalliin on varmasti tungosta. Espanjalaisen pääsponsori Repsolin takia yksi espanjalainen on varmasti MotoGP-luokan tehdastallissa Hondalla myös ensi kaudella.