Ensimmäinen kisalähtö sujui loppuun asti tasaisesti, sillä vielä viimeisellä kierroksella jarrutuksiin tultiin rinnakkain ja viimeisessä mutkassa molemmat tekivät pienen ajovirheen. Hondalla ajava Tirsgaard ehti ruutulipulle 0,2 sekuntia ennen BMW Dealer Teamin Kuparista.
Toisessa lähdössä Kuparinen karkasi kärkeen ja Tirsgaard yritti tavoittaa kärkipaikkaa päästyään ohi hitaammista. Pienimmillään miesten välinen ero oli sekunnin luokkaa, mutta ruutulipun heiluessa Eeki Kuparinen oli kasvattanut eron jo lähes neljään sekuntiin. Kupariselle kirjattiin molempien kilpailulähtöjen nopein kierrosaika.
Tiimipäällikkö Esko Kuparisen mukaan PM-osakilpailuun osallistumisella oli tiimille kaksi tavoitetta.
- Oli hyvä päästä ajamaan kauden ensimmäinen kisa alta pois, sillä siinä on aina ylimääräistä jännitystä, totesi Esko Kuparinen.
Lisäksi haluttiin testata renkaita. Kuparisen mukaan BMW S1000RR:n moottori ehdittiin sisäänajaa jo Saksaan suuntautuneella testimatkalla huhtikuussa, mutta nyt saatiin tehtyä tärkeää rengastestiä hyvissä olosuhteissa.
Road racingin SM-sarjan avausosakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Botniaringin radalla Jurvassa.