Haagan Autokoulun Tommi Helenius listaa aloittelevan motoristin kolme suurinta pelkoa:
- Pyörän kaataminen
- Jarrutustekniikka
- Moottoripyörän kääntäminen, varsinkin hitaassa vauhdissa
Samaan hengenvetoon Helenius toteaa, että yhtään näistä asioista ei tarvitse oikeasti pelätä. Autokoulussa opetetaan kaatamista lukuunottamatta kaikki moottoripyörän hallintaan tarvittavat taidot. Ja se kaatuminen opitaan yleensä siinä samalla, vaarattomasti ja hitaissa nopeuksissa.
Jos aikaisempaa ajokokemusta ei ole lainkaan, pyörän käsittely aloitetaan kokeilemalla pyörän siirtämistä työntämällä ja tutustumalla jarrujen toimintaan. Kun kytkimen käytön perusteet on opeteltu, aletaan vähitellen siirtyä ajamisen alkeisiin. Tärkeintä alussa on, että käytössä on riittävän suuri ja avoin tila, jossa ei ole esteitä.
Moottoripyöräkortin suorittajista noin 40 % pääsee ajokokeseen minimiajotuntimäärällä, lisätunteja ajetaan tarpeen mukaan. Uuden motoristin kannattaa muistaa, että autokoulun ajotunnit eivät tee valmista motoristia, vaan antavat edellytykset selviytyä liikenteessä ja jatkaa omatoimista opiskelua.
Tommi Helenius muistuttaa lopuksi vanhasta sanonnasta, jonka mukaan on olemassa kahdenlaisia motoristeja: niitä jotka ovat kaatuneet – ja niitä jotka tulevat kaatumaan.