Hanxilta farkkutyyppisiä ajohousuja kesäkeleihin

Suomalainen mp-asustevalmistaja Hanx tuo kaudelle 2012 kahdet uudet kevyet ajohousut. Farkkutyyppiset Viola- ja Verner-kesähousut ovat niin sanottuja Avainlippu-tuotteita, eli ne on valmistettu Suomessa.

Uutuushousuista Viola on tehty naisten mitoituksille, ja Verner on suunnattu miehille. Housujen päämateriaalina on joustava Cordura, lisäksi niitä on osittain vahvistettu Kevlarilla.

Housujen lonkka- ja polvisuojat ovat irrotettavaa mallia. Hanxin mukaan asuste sopii hengittävyytensä ja keveytensä ansiosta myös hellekeleille.

Hintaa sekä Violalla että Vernerillä on 179 euroa. Lisätietoja osoitteesta www.hanx.fi.

Share |
  • Raahen jäähallissa järjestetään mp-näyttely 12–13. toukokuuta. Vuonna 1991 ensimmäisen kerran pidetty tapahtuma painottuu rakennettuihin, klassikko- ja erikoismoottoripyö...
  • Toukokuun ensimmäinen viikonloppu suorastaan kuhisee erilaisia mp-tapahtumia, kuten MP Maailman tapahtumakalenteri kertoo. Lukuisten koeajotilaisuuksia lisäksi tarjolla on muun muassa kiihdytysajoa omalla py...
  • Lahdessa järjestetään 5.-6. toukokuuta Classic Motor Show, joka on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Tapahtumaan on tulossa muun muassa klassisten Jytäjammu-pyörien esittely...
  • Tampereen AutoCenterin järjestämä Makkaratiistai aloitti taipaleensa viime kesänä, ja maksuttomaan makkaraklubiin liittyi ensimmäisenä kesänä yli 800 henkilöä.
  • Jarno Saarinen oli 1970-luvulla yksi GP-maailman kirkkaimmista tähdistä, joka voitti 250-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden vuonna 1972. Suuren ajajalegendan maailmanmestaruuden 40-vuotisjuhlan kunniaksi...
  • Yamaha-moottoripyörien 2012 -koeajokiertueella ovat mukana VMAX, YZF-R1, Super Ténéré, sekä uusi TMAX 500 -moottoripyöräskootteri. Koeajokiertue alkaa 4.4.2012 Lappeenrannasta (s...
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy