Helsingin Messukeskukseen ajetaan 2000 kuutiota maata

KUVA: Markus Ström
Supercross-rata valmistuu pikku hiljaa Helsingin Messukeskuksessa 3.-4.2.2012 käytäviä kisoja varten.

Helsinki Supercrossia varten Messukeskuksen halleihin ajetaan tämän viikon aikana yhteensä lähes 2000 kuutiota maa-ainesta, josta rakennetaan huikea rata kansainvälistä supercross-kilpailua varten.

Helsingin Messukeskuksessa käy tällä hetkellä melkoinen rekkaliikenne, kun maa-ainesta ajetaan viikonlopun supercross-kilpailua varten yhteensä lähes 150 kuorma-autollisen verran. Halleissa puolestaan hyrräävät useat kaivinkoneet, jotka muotoilevat paikalle tuodusta aineksesta kansainväliset kriteerit täyttävän supercross-radan.

Varsinaisen radan muotoilusta ja rakentamisesta vastaavat maailman huiput. Belgiasta kotoisin olevat Freddy Verherstraeten ja Louis Verbraeken, sekä saksalainen Achem Mittag rakentavat vuosittain noin 20 supercross- ja motocrossrataa.

- Rakennamme ratoja jatkuvasti ympäri Eurooppaa. Aiemmin teimme ratoja myös Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten, mutta töitä riittää Euroopassakin niin paljon, että olemme keskittäneet voimamme tänne, Verherstraeten kertoo.

Kolmikon radanrakennustyö on saanut alkunsa miesten omasta motocross-harrastuksesta. Aikojen alussa he rakensivat ratoja omaksi ilokseen. Myöhemmin harrastus on muuttunut ympärivuotiseksi työksi.

- Huikein radanrakennuskokemus on varmasti 10 vuoden takaa, kun rakensimme Rose Bowl Stadiumille Los Angelesiin radan kymmenille tuhansille katsojille supercross-kilpailua varten, Verbraeken muistelee.

Kolmikko vastaa myös erittäin kovatasoisen Saksan ADAC Supercross-sarjan kaikkien ratojen rakentamisesta. Helsinki Supercrossin puitteissa kolmikko taikoo nyt ensimmäistä rataansa Suomeen.

- Tämä on tilana melko haasteellinen, koska etäisyydet ovat pieniä. Mitä pienempi tila, sen tärkeämpiä ovat hyppyjen kaltevuudet, mutkien kallistukset ja suorien pituudet, Verherstraeten kuvailee.

- Tänne saamme rakennettua noin 300 metrin pituisen radan, jonka haastavin osuus kuljettajille on varmasti röykkysuora. Kolmoishyppyriäkään ei tietenkään pidä aliarvioida, Verherstraeten valaisee.

Helsinki Supercross ajetaan perjantain- ja lauantai-iltoina 3.-4.2.2012 MP12 Moottoripyöränäyttelyn yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa. Pääsyliput molempiin tapahtumiin myy Lippupalvelu.

Share |
  • Raahen jäähallissa järjestetään mp-näyttely 12–13. toukokuuta. Vuonna 1991 ensimmäisen kerran pidetty tapahtuma painottuu rakennettuihin, klassikko- ja erikoismoottoripyö...
  • Toukokuun ensimmäinen viikonloppu suorastaan kuhisee erilaisia mp-tapahtumia, kuten MP Maailman tapahtumakalenteri kertoo. Lukuisten koeajotilaisuuksia lisäksi tarjolla on muun muassa kiihdytysajoa omalla py...
  • Lahdessa järjestetään 5.-6. toukokuuta Classic Motor Show, joka on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Tapahtumaan on tulossa muun muassa klassisten Jytäjammu-pyörien esittely...
  • Tampereen AutoCenterin järjestämä Makkaratiistai aloitti taipaleensa viime kesänä, ja maksuttomaan makkaraklubiin liittyi ensimmäisenä kesänä yli 800 henkilöä.
  • Jarno Saarinen oli 1970-luvulla yksi GP-maailman kirkkaimmista tähdistä, joka voitti 250-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden vuonna 1972. Suuren ajajalegendan maailmanmestaruuden 40-vuotisjuhlan kunniaksi...
  • Yamaha-moottoripyörien 2012 -koeajokiertueella ovat mukana VMAX, YZF-R1, Super Ténéré, sekä uusi TMAX 500 -moottoripyöräskootteri. Koeajokiertue alkaa 4.4.2012 Lappeenrannasta (s...
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy