Dragsterin tuotanto loppui vuonna 2003, jolloin maksukyvytön Italjet laittoi konkurssihakemuksen vireille. Pääosa mallistosta myytiin intialaiselle Kinetic-yhtiölle, joka viisi vuotta päätyi niin ikään intialaisen Mahindran omistukseen. Poikkeus tähän oli Dragster, jonka oikeudet päätyivät Italjetin perustaneen Leopoldo Tartarinin pojan Massimon käsiin. Hankittuaan oikeudet Italjet-nimen käyttämiseen, toi yhtiö markkinoille pieniä Piaggion moottoreita käyttäviä pyöriä.
Uutta Nuovo Dragsteria tulee kolme versiota: kaksitahtinen 50-kuutioinen ja nelitahtiset 125- ja 250-kuutioiset pyörät. Tuotanto alkaa huhtikuussa, ja moottorit ovat edelleen Piaggion käsialaa.
- Kun jatkaa näin legendaarisen mallin tuotantoa, on kaikki paljon vaikeampaa kuin aloitettaessa puhtaalta pohjalta uuden mallin kanssa, Tartarini kertoo.
- Muotoilussa olemme luonnollisesti seuranneet isäni jalanjälkiä, ja tekninen peruskuvio on sama. Suurin muutos on yhteen takaiskunvaimentimeen siirtyminen. Näin saamme enemmän tilaa nelitahtisen katalysaattorille, Massimo Tartarini analysoi.