Janne Ahonen: "Kyykkypyörien aika on ohi"

janne_ahonen.jpg
Mäkihyppääjä Janne Ahonen perui lopettamispäätöksensä alle vuodessa, mutta moottoripyöristä puhuttaessa mies on varma kannastaan.
Janne ei ole vielä ehtinyt aloittaa tätä kautta, mutta tallissa oleva Yamaha MT-01 on toki jo valmis ajoon, joten mies nähtäneen pian tien päällä. Alun perin 90-hevosvoimainen pyörä ei ole ominaisuuksiltaan enää täysin alkuperäistä vastaava.

Pyörään on asennettu esimerkiksi runsaasti hiilikuituosia, kevyempi pakoputkisto sekä toiset männät. Nyt pyörästä irtoaa yli 130 hevosvoimaa. Talven aikana Janne on tuunaillut pyöräänsä, mutta mitään isompia muutoksia hän ei ole siihen tehnyt.

- Tehoa en ole kasvattanut talven aikana, mutta olen korvannut muovista ja alumiinista valmistettuja osia hiilikuituosilla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kyykkypyörien aika on minun osaltani ohitse.
Janne aloitti treenauksen mäkihyppyä varten pari viikkoa sitten, ensimmäiset hypyt tornista on luvassa toukokuun lopussa. Kisaruljanssi alkaa talvella.

Ensimmäinen pyörä lunastukseen

Janne hankki 125-kuutioisen ajoon oikeuttavan kortin heti kun se oli mahdollista eli 16-vuotiaana. Jannen piikkinä oli Suzuki RG, joita hänellä oli kaksin kappalein. Ensimmäisen pyörän meni nopeasti lunastukseen.

Jannen ensimmäinen isompi pyörä oli Kawasakin 500-kuutoinen EN-malli. Custom-pyörä ehti olla Jannella vain yhden kesän. Kawasakin customin jälkeen alkoi Ninja-putki.

Ensimmäinen Ninja oli ZX-7R, tämän jälkeen seurasi 900-kuutioinen ZX-9R, jonka jälkeen oli vuorossa malliston lippulaiva eli ZX-12R. Tehokkainta Ninjaa Jannella oli kaksi peräkkäin.

Viimeisimmän ZX-12R:n aikana Jannella oli myös lyhyen aikaa Buellin X1. Yhtä customia ja Buellia lukuun ottamatta Jannella on aina ollut kyykkypyöriä ennen nykyistä pyörää.

Tuomas Karhu

Share |
  • Raahen jäähallissa järjestetään mp-näyttely 12–13. toukokuuta. Vuonna 1991 ensimmäisen kerran pidetty tapahtuma painottuu rakennettuihin, klassikko- ja erikoismoottoripyö...
  • Toukokuun ensimmäinen viikonloppu suorastaan kuhisee erilaisia mp-tapahtumia, kuten MP Maailman tapahtumakalenteri kertoo. Lukuisten koeajotilaisuuksia lisäksi tarjolla on muun muassa kiihdytysajoa omalla py...
  • Lahdessa järjestetään 5.-6. toukokuuta Classic Motor Show, joka on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Tapahtumaan on tulossa muun muassa klassisten Jytäjammu-pyörien esittely...
  • Tampereen AutoCenterin järjestämä Makkaratiistai aloitti taipaleensa viime kesänä, ja maksuttomaan makkaraklubiin liittyi ensimmäisenä kesänä yli 800 henkilöä.
  • Jarno Saarinen oli 1970-luvulla yksi GP-maailman kirkkaimmista tähdistä, joka voitti 250-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden vuonna 1972. Suuren ajajalegendan maailmanmestaruuden 40-vuotisjuhlan kunniaksi...
  • Yamaha-moottoripyörien 2012 -koeajokiertueella ovat mukana VMAX, YZF-R1, Super Ténéré, sekä uusi TMAX 500 -moottoripyöräskootteri. Koeajokiertue alkaa 4.4.2012 Lappeenrannasta (s...
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy