Kallio vertaili kahta eri keulaa perjantain harjoituksissa

KUVA: Marc VDS

Portugalin Estorilissa päästiin perjantaina ajamaan Moto2-luokan kolmannen MM-osakilpailun vapaat harjoitukset kuivassa kelissä, mutta silti radan pito ei ollut kehuttava.

Aamupäivän treeneissä Mika Kallio oli neljäs ja iltapäivän jaksolla kymmenes, joka jäi hänen lopputulokseksi. Lähes kaikki kuljettajat kirjasivat nopeimmat kierrosaikansa juuri iltapäivän jaksolla.

Marc VDS -tallin suomalaiskuski jäi päivän nopeimmasta kierrosajasta 0,936 sekuntia.

- Päivän suunnitelmana oli kokeilla kahta erilaista keulaa, että saisimme vahvistuksen, kumpaa versiota kannattaa käyttää tämän jälkeen viikonlopun aikana, Kallio kommentoi.

- Aamupäivällä radan pito oli heikompi, mutta silloin käyttämäni keulan uusi versio antoi paremman tuntuman kuin toisella jaksolla käytössä olleet vanhat osat.

- Uudella versiolla lähdemme jatkamaan lauantaina. Keli saisi olla vähän lämpimämpi, että pitokin kohentuisi.

- Kokeilen aamun treenijaksolla hieman pidempiä vaihteiston välityksiä, joka muutos onnistuessaan säästäisi monelta vaihteen vaihtamiselta kierroksen aikana. Jos idea ei toimi käytännössä, palaan tänään käyttämiini välityksiin iltapäivän aika-ajoon mennessä, Kallio päätti.

Share |
  • Moto-Seinäjoki on saanut ensimmäisenä suomalaisyrityksenä Harley-Davidsonin kansainvälisen Retail Environment Award -palkinnon. Palkinto myönnetään jälleenmyyjälle, joka...
  • Yamaha Motor keskittää toimintonsa Alavudella saman katon alle. Alavuden Pikahuolto on aloittanut valtuutettuna Yamaha-jälleenmyyjänä toukokuussa.
  • Porilainen Radical Motors toimii jatkossa valtuutettuna Honda-jälleenmyyjänä. Sopimus koskee kevyt- ja offroadmoottoripyöriä, skoottereita ja mönkijöitä.
  • Oli sää mikä tahansa, pyöräesittelyjä ja tarjouksia täynnä oleva Motokuume-tempaus on varma kevään merkki. Motokuume levittäytyy mp-liikkeisiin ympäri Suomen...
  • Jo vuodenvaihteessa Lahdessa ovensa avannut Storm Motor -myymälä järjestää viralliset avajaiset 11.-13. huhtikuuta. Ajokauden sarastaessa liiketilat on saatu hiottua lopulliseen muotoonsa niin...
  • Hondan StikR-skootterit ovat erilaisilla tarra- ja väriyhdistelmillä tai kokonaan itse suunnitelluilla tarrasarjoilla tuunattavia skoottereita
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy