Käytetty moottoripyöräkypärä on turvallisuusriski

Kun moottoripyöräkypärä tulee kaupanpäällisenä, ei sen merkitys välttämättä välity uudelle omistajalle. Kyseessä on moottoripyöräilijän tai mopoilijan ehdottomasti tärkein suojavaruste.

Moottoripyörien ja mopojen määrä liikenteessä on kasvanut voimakkaasti vuosituhannen alusta. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tietojen mukaan rekisterissä oli vuoden 2012 maaliskuussa 236 244 moottoripyörää ja 279 821 mopoa. Etenkin käytettyjen mopojen vaihtaessa omistajaa yksityiseltä toiselle, vaihtaa usein omistajaa myös ainoa pakollinen suojavaruste: moottoripyöräkypärä.

- Käytetyn kypärän ostamisessa on ongelmallisinta se, että kuluttajan on liki mahdotonta arvioida kypärän todellista kuntoa kypärän ulkoisen kunnon perusteella, toteaa Storm Motor Oy:n kypärätuotteista vastaava ostopäällikkö Jani Heinonen.

- Kypärän iskunvaimennus perustuu osaltaan kypärän kovaan kuorikerrokseen, joka jakaa iskun energiaa laajemmalle alueelle ja kuoren alla sijaitsevaan huokoiseen polystyreeniin, joka imee itseensä varsinaisen liike-energian. Kypärän kuori saattaa siis kovan tällin jälkeen ponnahtaa takaisin muottiinsa ilman merkittävää jälkeä, mutta kuoren alla sijaitseva polystyreeni voi olla haljennut tai painunut kasaan. Toista iskua ei tämä kohta enää vaimenna, hän lisää.

Käytetty kypärä voi siis näyttää lähes virheettömältä vaikka se on jo palvellut tarkoituksensa.

- Toinen ongelma liittyy kypärän käyttöikään. Kypärien suojausominaisuudet ovat parhaimmillaan materiaaleista riippuen 3-5 vuotta, jonka jälkeen jatkuva altistuminen auringonvalolle ja muut tekijät alkavat vaikuttaa kuorimateriaalin kovettumiseen ja jousto-ominaisuuksiin. Käytetyn kypärän ostava kuluttaja ei voi tietää, milloin kypärä on hankittu. Vanhoissa kypärissä myös visiirit ovat usein naarmuuntuneet ja rajoittavat näkyvyyttä.

Myös koko ratkaisee. Kypäriä tehdään ainakin kahdeksassa eri koossa. Liian iso tai huonosti istuva kypärä saattaa luiskahtaa pois paikaltaan onnettomuustilanteessa ja altistaa pään vammoille.

- Asiantuntevat myyjät osaavat auttaa asiakasta löytämään sopivan kypärän käyttötarkoitukseensa. Monesti asiakas valitsisi itsenäisesti liian ison kypärän, joka tuntuu sovitushetkellä mukavan löysältä päähän. Tässä tilanteessa myyjä osaa ohjeistaa napakasti istuvan kypärän tärkeydestä, Jani Heinonen muistuttaa.

Share |
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy