Roadbook viittaa nimensä mukaisesti tiekirjaan, johon on merkitty ajettava reitti kontrolli- ja reittipisteineen. Osallistujien edesottamukset tallentuvat myös GPS-lokina. Roadbook-tapahtumat ovat perinteistä suunnistusurheilua armollisempia, sillä reitti- ja kontrollipisteiden ohiajamisesta ei seuraa hylkäämistä, vaan ainoastaan aikasakko.
Tavoitteena on ajaa järjestäjän ennalta suunnittelema ja dokumentoima reitti mahdollisimman lähelle määritettyä ihanneaikaa, nopeusrajoituksia noudattaen.
Ajopäivien pituus venyi reitin haastavuudesta ja matkasta riippuen pisimmillään jopa yli 11 tunnin mittaiseksi. Sää suosi kuljettajia päivästä toiseen, lämmintä riitti ja sadetta saatiin lopulta vain viimeisenä päivänä Korpilahti–Sysmä-välillä. Ajomaastot olivat miltei kaikkea mahdollista asfalttitiestä niljakkaisiin kärrypolkuihin, olipa matkalta löydetty upottavaa fillerihiekkaa ja märkää suonsilmäkettäkin.
Tänä vuonna ajettiin sekä soolo-, joukkue- että ATV-luokat. Jälkimmäiseen osallistui vain yksi kuljettajapari, mutta joukkuekilpailussa peräti 12 tiimiä mitteli toisiaan vastaan. Voittajaksi selviytyi West Coast Team kuljettajinaan Veli Saarela (BMW 650 XC) ja Teijo Tuomisto (BMW F650 Dakar). Kevyet pyörät ja jatkuva, järkevä liike yhdistettynä erinomaiseen navigointiin olivat ratkaisuasemassa voittokamppailussa. Aikaa reitillä meni 26 tuntia ja 40 minuuttia.
Soololuokan kuljettajia oli kuusi, joista ykköseksi ajoi Tarmo Paldanius, ajokkinaan KTM 950 Super Enduro. Paldanius teki tarkkaa työtä heti ensimmäisestä päivästä lähtien eikä luovuttanut johtopaikkaansa missään vaiheessa. Reitin kiertäminen vei häneltä 27 tuntia ja 10 minuuttia. Toiseksi sijoittui KTM 640 Adventuren satulassa kaasutellut Jussi Paananen. Kolmanneksi ajoi virolainen Jaan Naaber (KTM 690 R), joka kertoo lähtevänsä vuoden 2014 Paris-Dakar -ralliin.
Lisää kuvia ja tarinaa tapahtumasta osoitteessa http://ktmadvr.wordpress.com.