Lorenzo kasvatti johtoaan MotoGP-luokassa

KUVA: Yamaha

Yamahan Jorge Lorenzo voitti Italian GP:n MotoGP-luokan yli viiden sekunnin erolla Dani Pedrosaan. Lorenzon johto Pedrosaan on nyt 19 pistettä.

Paalupaikalta startannut Pedrosa ajoi vähän leveäksi lähdön jälkeisen ensimmäisen kaarteen, ja Lorenzo siirtyi johtoon pitäen ykkössijansa ruutulipulle saakka.

- Heti viikonlopun alusta alkaen pidin tästä radasta. Asfaltti on täysin erilainen kuin Sachsenringillä, joka sopi meille huonosti. Minulla oli ongelmia aika-ajossa, mutta kilpailu oli tärkein. Voitto oli jälleen hyvä saavutus koko tiimille. Yamaha on erinomainen pyörä, Lorenzo kiitteli.

Tärinä ongelmana

Pedrosa harmitteli ensimmäisen kierroksen pientä epäonnistumistaan, jolloin hän menetti johtonsa.

- Jarrutin myöhään, mutta jotenkin epäonnistuin, ja Lorenzo oli jo rinnallani. Muutama mutka myöhemmin Dovizioso yllätti minut ohittamisellaan. Tosin pääsin hänestä ohi muutaman kierroksen jälkeen.

- Lorenzo oli saanut kisan alkupuolella pienen johdon, ja päästyäni kunnon ajorytmiin, pyrin lisäämään vauhtiani. Kuitenkin rengas alkoi luistaa, ja tärinä esti vauhdin lisäämisen. Loppujen lopuksi toisen sija on ihan ok, muistutti Pedrosa.

Kolmossijasta kävivät tiukan kamppailun Andrea Dovizioso ja Stefan Bradl. Maalissa Dovizioso oli niukasti saksalaista edellä. Neljäs sija on luokan tulokas Bradlin paras sijoitus MotoGP-luokassa.

Ducatin Nicky Hayden oli myös palkintopallikamppailussa ohittaen Bradlin viimeisellä kierroksella, mutta Bradl iski takaisin nousten neljänneksi. Ohitustilanteessa amerikkalainen Hayden joutui ajamaan leveäksi, ja tiimikaveri Valentino Rossi ja Cal Crutchlow pääsivät ohi.

Hallitseva MotoGP-luokan maailmanmestari Casey Stoner epäonnistui startissa, mutta hän nousi vähitellen viidenneksi. Kilpailun puolivälissä Stoner lipsahti ulos radalta, mutta hän pääsi jatkamaan, ja australialainen pääsi maaliin kahdeksantena.

Lorenzon tallikaveri Ben Spiesillä oli jälleen heikko kilpailu. Tiimin arvion mukaan Spies kärsi ruokamyrkytyksestä, ja siksi hän oli hyvin voimaton kilpailtaessa kuumissa olosuhteissa. Amerikkalainen tehdasajaja oli maalissa sijalla 11 juuri ennen parasta CRT-kuljettaja Randy de Punietia.  

Seuraava osakilpailu ajetaan USA:n Laguna Secassa 29. heinäkuuta, ja ohjelmassa on GP-luokista vain MotoGP-luokka.

Italian GP, Mugello, 15.7.2012

MotoGP-luokka, tulokset:

1 Jorge LORENZO SPA Yamaha Factory Racing Yamaha 41'37.477
2  Dani PEDROSA SPA Repsol Honda Team Honda +5.223
3  Andrea DOVIZIOSO ITA Monster Yamaha Tech 3 Yamaha +10.665
4  Stefan BRADL GER LCR Honda MotoGP Honda +10.711
5  Valentino ROSSI ITA Ducati Team Ducati +11.695
6  Cal CRUTCHLOW GBR Monster Yamaha Tech 3 Yamaha +12.060
7  Nicky HAYDEN USA Ducati Team Ducati  +12.235
8  Casey STONER AUS Repsol Honda Team Honda +30.617
9  Hector BARBERA SPA Pramac Racing Team Ducati +31.728
10 Alvaro BAUTISTA SPA San Carlo Honda Gresini Honda +34.589
11 Ben SPIES USA Yamaha Factory Racing Yamaha  +57.862
12 Randy DE PUNIET FRA Power Electronics Aspar ART +59.963
13 Aleix ESPARGARO SPA Power Electronics Aspar ART +1'11.200
14 James ELLISON GBR Paul Bird Motorsport ART +1'11.458
15 Mattia PASINI ITA Speed Master ART +1'11.828
16 Ivan SILVA SPA Avintia Blusens BQR +1 kierros

 

MotoGP-luokka / pistetilanne 15.7.2012:

1. Jorge Lorenzo          185 pistettä

2. Dani Pedrosa            166

3. Casey Stoner            148

4. Andrea Dovizioso     108

5. Cal Crutchlow           95

6. Valentino Rossi         82

7. Stefan Bradl              75

8. Nicky Hayden            74

9. Álvaro Bautista          73

10. Ben Spies                66

Share |
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy