Pelätty sade pysyi rata-alueelta poissa, ja kilpailu ajettiin kuivalla radalla. Alkuun MotoGP-luokan johdossa oli Ben Spies, jonka jälkeen ajoivat Stoner, Alvaro Bautista ja Nicky Hayden. Viidentenä ajoi Lorenzo.
17 kierrosta ennen maalia Lorenzo oli saanut ajorytminsä kohdalleen ja hän alkoi tavoittaa kärkinelikkoa. Spiesin tehtyä ajovirheen Stoner siirtyi johtoon.
11 kierrosta ennen ruutulippua Lorenzo ajoi aivan Stonerin kannassa. Samalla kierroksella Andrea Dovizioso kaatui kärkiryhmästä. Yhdeksän kerrosta ennen maalia Lorenzo ohitti Stonerin, mutta kärkiparin kamppailu jatkui tiukkana.
Maalissa Lorenzo oli reilut kolme sekuntia Stoneria edellä.
- Tämänpäiväinen kilpailu oli hyvin vaikea, sillä kärkiryhmän ajajat olivat vahvoja. Kilpailun edetessä sain yhä enemmän luottamusta takarenkaan pitoon, ja aloin tavoittaa kärkiryhmää. Neljä kierrosta ennen maalia olin vähällä kaatua. Tulokseeni olen hyvin tyytyväinen: tiimi sai tehtyä minulle jälleen hyvän pyörän, kiitteli Lorenzo.
Dani Pedrosa hävisi Stonerille niukasti. Paalupaikalta startannut Bautista oli neljäs. Aleix Espargaró oli paras CRT-ryhmän ajajista sijoittuen sijalle 11.
Britannian GP, Silverstone 17.6.2012
MotoGP-luokka
1. Jorge LORENZO SPA Yamaha Factory Racing Yamaha 171.5 41'16.429
2. Casey STONER AUS Repsol Honda Team Honda 171.3 +3.313
3. Dani PEDROSA SPA Repsol Honda Team Honda 171.3 +3.599
4. Alvaro BAUTISTA SPA San Carlo Honda Gresini Honda 171.2 +5.196
5. Ben SPIES USA Yamaha Factory Racing Yamaha 170.7 +11.531
6. Cal CRUTCHLOW GBR Monster Yamaha Tech 3 Yamaha 170.5 +15.112
7. Nicky HAYDEN USA Ducati Team Ducati 170.5 +15.527
8. Stefan BRADL GER LCR Honda MotoGP Honda 170.0 +22.521
9. Valentino ROSSI ITA Ducati Team Ducati 169.1 +36.138
10.Hector BARBERA SPA Pramac Racing Team Ducati 168.7 +41.328
11. Aleix ESPARGARO SPA Power Electronics Aspar ART 167.3 +1'03.157
12. Randy DE PUNIET FRA Power Electronics Aspar ART 167.3 +1'03.443
13. Michele PIRRO ITA San Carlo Honda Gresini FTR 167.0 +1'07.290
14. James ELLISON GBR Paul Bird Motorsport ART 166.5 +1'14.782
15. Yonny HERNANDEZ COL Avintia Blusens BQR 166.5 +1'15.108
16. Colin EDWARDS USA NGM Mobile Forward Racing Suter 165.5 +1'29.899
17. Danilo PETRUCCI ITA Came IodaRacing Project Ioda 164.9 +1'40.302
18. Ivan SILVA SPA Avintia Blusens BQR 164.1 +1'52.099
19. Andrea DOVIZIOSO ITA Monster Yamaha Tech 3 Yamaha 160.7 -1 kierros
MotoGP-luokka, pistetilanne 17.6.2012
1. Jorge Lorenzo 140 pistettä
2. Casey Stoner 115
3. Dani Pedrosa 101
4. Cal Crutchlow 66
5. Andrea Dovizioso 60
6. Valentino Rossi 58
7. Alvaro Bautista 58
8. Stefan Bradl 51
9. Nicky Hayden 49
10. Hector Barbera 37