Mika Kallio uskoo pyörän ajettavuusongelman ratkenneen

KUVA: Simo Kohonen

Viime viikonloppuna RR:n SM-kisoissa veljeään Vesaa avustanut Mika Kallio kertoo, että Moto2-pyörän ajettavuusongelma, joka tuli kilpailun puolivälin jälkeen, on selvinnyt.

- Nyt lähden positiivisemmalla mielellä USA:n Indiapolikseen, sillä uskoakseni löysimme syyn pyörän ajettavuuden hidastumiseen kilpailun puolivälin jälkeen. Harjoituksissa näemme, että olemmeko oikeilla jäljillä, Mika kertoo.

Kallio myöntää, että taloustilanne on hankala, ja myös Moto2-luokkaan sponsoreiden puute on iskenyt.

- Tarvitsen vielä muutaman hyvän tuloksen ensi kautta varten. Vaihtoehtoni ensikaudelle ovat Moto2- luokka tai MotoGP-luokka prototyyppipyörällä. Uudesta CRT-säännön mukaisista pyöristä en ole kiinnostunut, Kallio toteaa.

Tulevan viikonlopun Indianapoliksen radasta Kallio ei ole muiden GP-kuskien tapaan paljoakaan kiinnostunut.

- Paikkakunta on hieno, mutta rata on keinotekoinen. Tosin kaikilla radoilla, jotka järjestäjä on määrännyt, on ajettava mahdollisimman hyvin, Mika myöntää.

Share |
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy