Mika Kalliolle pieni parannus Jerezin toisena testipäivänä

KUVA: Marc VDS

Espanjan Jerezin kolean aamupäivän jälkeen ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Moto2-luokan yli 30 kuljettajaa pääsivät jälleen täyteen testivauhtiin perjantaina iltapäivällä.

Mika Kallio ja Marc VDS-talli tekivät suunniteltuja muutoksia uuteen Kalex-pyörään. Muutaman tunnin testiaika käytettiin tehokkaasti hyödyksi ja pientä parannusta löydettiin pyörän ajettavuuteen.

Valkeakoskelainen ajoi parhaimmillaan kierrosajan 1.43,2 kohentaen reilut kolme kymmenystä torstaina ajamaansa kierrosaikaa.

- Hieman vähemmän tuli kierroksia tänään. Lopetin ajamisen kahta tuntia ennen jakson päättymistä, kun keli alkoi jälleen viilentyä Saimme ne kokeilut suoritettua, jotka olivat päivän ohjelmassa, Kallio totesi Jerezin varikolta.

- Tärkeimmät muutokset koskivat pyörän balanssin ja painonjakauman muutoksia. Myös takajousitukseen tehtiin uusia säätöjä. Takarenkaan pito ja käytös muuttuivat, ja pyörä oli kiihdytyksissä parempi, mutta vastaavasti keskellä mutkaa vähän heikompi.

- Pientä parannusta siis löysimme ajettavuuteen, ja lauantaina työt jatkuvat. Silloin ajan myös pidemmän, noin 30 kierroksen kisasimulaation Lisäksi vertailemme vielä uusien ja vanhojen perussäätöjen eroja.

Share |
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy