Tapahtuman pääteemana on tänä vuonna Helsingin olympiavuosi 1952. Tuona ajankohtana kaksipyöräisten osuus koko maan ajoneuvokannasta oli varsin suuri.
Suomen moottoripyöräkanta jakautui tuolloin hieman yleistäen kahden tyyppiseen kalustoon. Maassa oli toisaalta isoja brittipyöriä, mutta myös pienten itäpyörien tuonti oli vilkastunut. Näiden välille sijoittuivat 250-350-kuutioiset Jawat.
Classic Motorshow’n teemahallissa on esillä muun muassa olympiavuodelle tyypillisiä brittipyöriä sekä poliisin käyttöön saatu sivuvaunullinen Harley-Davidson.
Veteraanimoottoripyöräklubin isolta osastolta taas löytyy harvinaisempi, peräti 1 000 -kuutioinen Vincent. Sille vastapainona on samalla osastolla 1952-mallinen Vespa skootteri. Juuri noihin aikoihin alkoivat skootterit yleistyä Suomessa.
Paljon myös kilpapyöriä
Kilpakalustoakin on luonnollisesti esillä Lahdessa. Classic Motocross Team Finland tuo paikalle 60- ja 70-lukujen crossipyöriä, joilla tänä päivänä yhä kilpaillaan kansainvälisissä joukkuekisoissa.
Veteraanimoottoripyöräklubin puitteissa taas päästään näkemään ja myös kuulemaan aitoja 60-luvun TT-pyöriä, jotka ovat nykypäivän road racing -kaluston edeltäjiä. Muutama tällainen kilpalaite polkaistaan näyttelyhallien ulkopuolella käyntiin ja mahdollisesti niillä myös päästään vähän ajamaan.
Perin hurjaa menoa on luvassa näyttelyn parkkialueelle pystytettävässä surmanajotynnyrissä. Surmanajo oli etenkin 50-luvulla hyvin suosittua sirkusviihdettä, jossa moottoripyörällä ajetaan keskipakovoiman turvin pitkin valtavan tynnyrin seinämiä.
Tuomas Karhu