MotoGP-sarjassa kilpailujohtajan rooli muuttuu – rangaistuksia tiukennetaan

KUVA: motogp.com

MotoGP-sarjan Grand Prix –komissio, jossa ovat kansainvälisen moottoriliitto FIM:n, GP-oikeuksien haltija Dornan, valmistajien yhdistys MSMA:n ja talliyhdistys IRTA:n edustajat, on kokouksessaan päättänyt uusista säännöistä. Muun muassa rangaistuksia tiukennetaan.

Rangaistuksien tiukennuksiin on yhtenä syynä viime kauden loppupuolen tapahtumat (Rossi-Márquez), joka vei päähuomion loppukaudella. Nyt rangaistuksista päättää jatkossa kolmihenkinen tuomaristo, jonka jäseninä ovat GP-sarjan kilpailujohtaja Mike Webb ja kaksi FIM:n myöhemmin nimettävää edustajaa.

Jatkossa rangaistuksia ei enää ole päättämässä Dornan edustaja. MotoGP-sarjan rangaistusjärjestelmää mietitään vielä. Myös koko kisaviikonlopun ajan kuljettajien käytös myös velvollisuuksien osalta on tarkastelussa.

GP-komissio määräsi ensikaudella rengaspaineiden sensorit pakollisiksi johtuen kauden ensimmäisessä testissä tapahtuneen pelottavan Loris Basin onnettomuuden renkaan räjähtäessä 290-kilometrin nopeudessa. Tapahtuman lopullista syytä ei ole vielä julkistettu, mutta todennäköisin syy oli matala rengaspaine.

Share |
© 2005-2016 Motorrad Nordic Ab