MV Agustan menestys jatkuu

Uutta F3-mallia ei nähdä messuilla
KUVA: Janne Huhtala

MV Agusta kuuluu niihin harvoihin merkkeihin, jotka paransivat myyntimääriään viime vuonna.

Maahantuoja odottaa menestyksen jatkuvan, sillä tänä vuonna mallisto täydentyy uudella Brutale 920:lla sekä 675-kuutioisella F3:lla.

920-kuutioinen versio on Brutale-sarjan edullisin, ja maahantuoja MP Racing uskookin reilun16 000 euron hinnan houkuttelevan MV Agustalle uusia asiakkaita.

Ensi syksynä markkinoille tuleva F3 piti nähdä jo MP11-näyttelyssä, mutta maailman tällä hetkellä ainoa valmiina oleva F3 vaurioitui jo kuljetuksessa tehtaalta Italiasta kohti Brysselin mp-näyttelyä. Niinpä pyörä jäi Helsingin lisäksi näkemättä myös Brysselin ja Tukholman messuilla.

- Erikoista, että mittaamattoman arvokasta ja käsin tehtyä uniikkikappaletta lähdettiin kuljettamaan ilman asianmukaista kuljetuslaatikkoa, ihmettelee MP Racingin toimitusjohtaja Sauli Penttilä. Hänen mukaansa esim. epoksista käsityönä tehdyn ajovalon valmistus kesti jo viisi päivää, ja paljon muitakin osia tähän mallikappaleeseen tehtiin käsityönä. Pyörä lastattiin kuljetuksessa toisen pyörälaatikon päälle, josta se tietenkin putosi.

- Nyt on koko pyörä päreinä jossakin Euroopassa, naureskelee Sauli Penttilä messuosastollaan.

MP Racingin osastolla on näytillä myös Malagutin 125-kuutioinen skootteri, jonka erikoisuutena on kiinteä katto. Skootterin hinta on 3990 ja katto asennettuna nostaa hinnan 5100 euroon.

- Tällä on mukava lähteä käymään kaupassa kelillä kuin kelillä, sateella voi tästä painaa tuulilasinpyyhkijän päälle, esittelee Penttilä harvemmin kaksipyöräisissä nähtyä varustetta.

    KUVA: Janne Huhtala
Share |
  • Rukka on julkaissut viileään syysilmaan sopivat, lämminvuoriset Vigleco Gore-Tex -ajokäsineet, jotka ovat vedenpitävät ja tarjoavat pitoa. Kaksinkertaiset rannekkeet estävät...
  • Blackseven Oy ja Eurobiker ovat solmineet Sweep-tuotemerkkiä koskevan yhteistyösopimuksen.
  • Kypärävalmistaja Shark tuo markkinoille Vancore-uutuusmallin, jossa on pikairrotettavat ajolasit.
  • Moottoripyörä- ja moottorikelkkavaraosia, -tarvikkeita ja -varusteita myyvä AllRight-ketju laajentuu Lahteen. Uusi, vajaan 300 neliömetrin liiketila avautuu Renkomäen kaupunginosaan Kärkk...
  • Bridgestone pyrkii kehittämään ilmattoman Air Free -rengasteknologiansa sarjatuotantoon sopivaksi.
  • Ensi kevään MP 14 -messuilla on nyt jo toistamiseen Kamapörssi, joka myy käytettyjä ajovarusteita. Viime tammikuussa ensimmäistä kertaa järjestetystä kamapörssistä...
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy