Osallistu Aprilia Tuonon ohjaamiseen!

KUVA: Markus Ström

Huomenna olisi tarkoitus nykäistä liikkeelle Tuonolla kohti Lappia. Ensimmäisenä kohteena Saariselkä Inarissa. Minne sen jälkeen? Sen päätät sinä!

Ajoin Aprilia Tuonolla viimeksi muutaman lenkin keväällä kun kestotesti alkoi ja nyt on tarkoitus kantaa oma isompi korsi kekoon ja käydä pyöräyttämässä muutama tuhat kilometriä Tuonolla. Lauantaina on tarkoitus lähteä ajamaan kohti Saariselkää, jossa hyppään ainakin päiväksi enduron selkään MotoJyskyn järjestämällä endurosafarilla.

Kun matka jatkuu alkuviikosta Saariselältä eteenpäin, niin kohde on sinun päätettävissäsi. Tarjolle tulee sunnuntaina kaksi kohdevaihtoehtoa, joita äänestämällä voi vaikuttaa kumpaan paikkaan ajan Tuonolla. Eniten ääniä saanut kohde päätyy seuraavan päivän etapin päätepisteeksi. Uusi äänestys ilmestyy tarjolle aina kun edellisen matkakohteen äänestystulos on lukittu.

Sunnuntaina kestotestin ajopäiväkirjaan ilmestyy siis kaksi vaihtoehtoista kohdetta, joita voi äänestää joko kommentoimalla ajopäiväkirjamerkintää MP Maailman sivuilla, tai Facebookissa. Nyt päättämään minne ajetaan!

Pitäkää pliis kameraa päällä

Pitäkää pliis kameraa päällä ainakin pohjoisessa, Rovaniemen yläpuolella

Päällä pidetään koko ajan!

Päällä pidetään koko ajan! Toivotaan että löytyy tarpeeksi hyvää matkapuhelinverkkoa vaan..

Ehdottele sitten myös

Ehdottele sitten myös pienempiä paikkoja! :)

Ei ole mitään ehdotuksia

Ei ole mitään ehdotuksia näkynyt, itse ajoin Karigasniemi-Utsjoki välin neljännen kerran tämän vuoden reissulla. Suosittelen varsinkin jos on hyvä keli.

 sariselältä, kautokeino,

 sariselältä, kautokeino, alta,  narvik, kiiruna , tornio, siin lenkii on hyvää ja huonoo baanaa.

Nyt olisi kaksi vaihtoehtoa

Nyt olisi kaksi vaihtoehtoa tarjolla, ei muuta kuin äänestämään.

Share |
1.11.2011 klo 17:47
31.10.2011 klo 20:31
31.10.2011 klo 11:40
29.10.2011 klo 19:19
29.10.2011 klo 09:48
28.10.2011 klo 20:12
28.10.2011 klo 13:30
28.10.2011 klo 11:37
27.10.2011 klo 22:16
27.10.2011 klo 17:54
  • Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat täyttää 23. toukokuuta kaksikymmentä vuotta. Juhlan kunniaksi kerho tarjoaa ilmaiset kakkukahvit 200 ensimmäiselle motoristille.
  • Desmodrominen venttiilinohjaus on ratkaisu, joka yhdistetään vahvasti Italian menestyksekkäimpään sporttipyöriä valmistavaan yritykseen. Tämän kunniaksi Ducati on avannut...
  • Raahen jäähallissa järjestetään mp-näyttely 12–13. toukokuuta. Vuonna 1991 ensimmäisen kerran pidetty tapahtuma painottuu rakennettuihin, klassikko- ja erikoismoottoripyö...
  • Toukokuun ensimmäinen viikonloppu suorastaan kuhisee erilaisia mp-tapahtumia, kuten MP Maailman tapahtumakalenteri kertoo. Lukuisten koeajotilaisuuksia lisäksi tarjolla on muun muassa kiihdytysajoa omalla py...
  • Lahdessa järjestetään 5.-6. toukokuuta Classic Motor Show, joka on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Tapahtumaan on tulossa muun muassa klassisten Jytäjammu-pyörien esittely...
  • Tampereen AutoCenterin järjestämä Makkaratiistai aloitti taipaleensa viime kesänä, ja maksuttomaan makkaraklubiin liittyi ensimmäisenä kesänä yli 800 henkilöä.
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy