Päivärinta, kyydissään sveitsiläinen Adolf Hänni oli Ranskan Magny Cours-radalla ajetun kilpailun aika-ajossa suorastaan ylivoimainen. Keravalainen päräytti LCR-Suzukillaan 0,8 sekunnin pohjat. Paalupaikka oli suomalaisen hallussa jo torstaisen session jälkeen, mutta perjantain aamupäivällä ajettu toinen aika-ajo toi aikaan vielä reilun puolen sekunnin parannuksen.
Ensimmäinen lähtöruutu on lauantaista kilpailua ajatellen tärkeä, sillä Magny Coursissa ajetaan ns. sprinttikilpailu. 12 kierrosta pitkä rykäisy ei ole Päivärinnan mieleinen, joten pieni etulyöntiasema helpottaa keravalaisen oloa, joskin pieni kysymysmerkki leijuu lauantaisen kilpailun yllä.
- Meillä oli mystisiä käyntihäiriöitä aika-ajon alussa, eikä syytä löytynyt. Session lopulla peli kuitenkin kiekui kunnolla ja saatiin nipistettyä eilisestä ajasta hieman pois. Tuo moottorin piiputtaminen hiukan huolestuttaa, enkä voi muuta kun vaihtaa kaikki moottorin sähkölaitteet ja pitää peukkuja ylhäällä, huokaili Päivärinta aika-ajon jälkeen.
Toisesta ruudusta lauantaiseen sprinttikisaan säntää englantilaispari Ben ja Tom Birchall. Seuraavan rivin miehittää saksalaisranskalaispari Jörg Steinhauser/Gregory Cluse ja saksalaiset Markus Schlosser/Thomas Hofer. Kuusi ensimmäistä kaksikkoa kellotti 4,4 kilometrisellä radalla kahden sekunnin sisään.
Superside-luokan ensimmäinen MM-osakilpailu ajetaan lauantaina puolenpäivän tienoilla.
Superside 1/7 MM-osakilpailu Magny Cours, Ranska aika-ajo tulokset:
1. Team Suzuki Finland, Päivärinta Pekka/Hänni Adolf , FIN/SUI, Suzuki, 1:45.949
2. Birchall Racing, Birchall Ben/Birchall Tom, GBR, Yamaha, 1:46.767
3. Steinhausen Racing Team, Steinhausen Jörg/Cluze Grégory, GER/FRA, BMW, 1:46.880
4. Team Schlosser Schlosser Markus/Hofer Thomas, GER, Suzuki, 1:47.080
5. Tim Reeves Racing Reeves Tim/Hawes Ashley, GBR, Suzuki, 1:47.404
6. Hock Racing, Hock Kurt/Becker Enrico, GER, Suzuki, 1:48.023