jokes_ravintola.jpg
Moni huoltoasemayrittäjä etsii myyntiinsä potkua oheistoiminnasta, kun pelkkä bensan myynti ei enää kannata.
Harva huoltoasema kauppaa asiakkailleen enää pelkästään perinteisiä huoltoasemapalveluita eli polttoainetta ja huoltopalveluita.
Saman katon alla on usein tarjolla myös elintarvikkeita, pelejä tai ravintoloita, joiden tuotto tuo liikenneasemayrittäjälle lisätuloja. Yhä useampi liikenneasemayrittäjä on lyönyt hynttyyt yhteen pikaruokaketjun kanssa.
- Hampurilaistarjonta esimerkiksi lisää ruoanmyyntiaikoja liikenneasemilla usealla tunnilla. Parhaassa tapauksessa myynti voi tuplautua aikaisempaan nähden, kertoo Jokes-pikaruokaketjun ketjujohtaja Marko Lintunen.
Viime kesänä lanseerattu Jokes-hampurilaisketju avasi ensimmäisen ravintolansa marraskuussa, ja on kasvattanut myyntipisteidensä lukumäärän jo lähelle kahtakymmentä. Jokesin hampurilaisravintolat toimivat franchising-periaatteella, ja suurin osa niistä sijaitsee juuri liikenneasemilla.
- Jos asiakas ostaa polttoaineen lisäksi myös hampurilaisaterian, siitä jää merkittävä kate yrittäjälle. Oheistoiminnat ovat lähes välttämättömyys tämän päivän liikenneasemille, jos aikoo pärjätä markkinoilla isojen puristuksessa.