Botniaringin 2618 metrin radalla perjantai 25.5 on harjoituspäivä. Lauantaina aika-ajot alkavat kello 9.00 jatkuen kello 15 saakka.
Lauantaina ajetaan myös kolme kisalähtöä. Alkuun nähdään Botniaringillä maailmanmestaruusvauhtia, sillä sivuvaunuluokassa on mukana pari Pekka Päivärinta-Adolf Hänni. Soololuokista oman kilpailunsa ajavat Supersport-B ja Superbike-B.
Sunnuntain kilpailut aloitetaan Jokamiesluokan lähdöllä kello 12. Sen jälkeen ajetaan SM-lähdöt Superstock 600- GP125- ja Nordic Superbike -luokissa.
SM-osakilpailun suurin mielenkiinto soololuokissa ennakkoon on Nordic Superbike-luokkaan. Hallitseva mestari Erkka Korpiaho ja tiimikaveri Eeki Kuparinen hakivat ratatuntumaa pääsiäisenä Saksasta. Kuparisella näyttää olevan jo vauhti kohdallaan, sillä hän ajoi voittoon PM-sarjan avauskisassa Ruotsissa.
Nordic Superbike-luokan ennakkoilmoittautuneista puolella on BMW, varteenotettavina BMW-ajajina ovat myös Kari Vehniäinen ja Tapio Pirilä.
Myös muita merkkejä löytyy Superbike-luokan kärkikamppailuista. Kaudella 2012 Vesa Kallio lähtee kamppailemaan Suomen mestaruudesta tutulla KTM RC8 -pyörällä. Kallio uskoo viime kauden teknisten ongelmien olevan ohi ja Vesan vakaa tavoite on SM-kulta.
Sami Penna ajaa tällä kaudella tuttua Yamaha YZF-R1 -pyörää vuosimallia 2012. Ykköspyörä on viimeistelty tiimin pajalla. Lisäksi Samilla varapyörä, joten kalustoasia on kunnossa. Pennan valmistelut tulevaan SM-kauteen ovat hyvällä mallilla. Fysiikka on kohdallaan: kiitos tiiviin talviharjoittelun suksilla, kuntosalilla ja pyörän kanssa jääradalla. Takana on myös testiviikko Espanjan Jerezissä ennen ajoharjoittelua kotimaan radoilla.
Kokenut Topi Haarala kilpailee Suzukilla ja Aleksi Kyllästisen alla on Honda.
Superstock 600-luokan mielenkiinto on kasvanut, onhan mukana jälleen vanha konkari Erkka Korpiaho Triumph 675R -pyörällään.
Superstock 600-luokan hallitseva Suomen mestari Marko Aarnio on valmistautunut kauteen 2012 osaltaan huolella. Pyöränä on edelleen Yamaha ja tallina on nyt Kallio Racing, joka on valmistanut Yamahan valmiiksi Aarniolle tulevaa kautta varten.
Uutena mielenkiintoisena tallina luokassa on Yamaha Dealer Team, jonka ainoana kuljettajana on kiteeläinen Erno Kostamo.
SM-sarjan vahva nimi Superstock 600-luokassa on myös viime kauden SM-hopeamitalimies Niko Mäkinen Turusta. Kallio Racing -tiimissä Superstock-luokassa kilpailevat Jasmin Sarjus ja Joel Vinnikainen.
Botniaringillä nähtäneen myös IDM-sarjan Supersport-luokkaa selvästi johtava Tatu Lauslehto.
GP125-luokassa on yhdeksän ennakkoilmoittautunutta. Pyörämerkit ovat Honda, kawasaki ja Aprilia. Yksi ennakkosuosikki on Joakim Niemi.