Stunt Freaks Teamiin kuuluva Juha Ruokolainen kertoo elokuvassa olevan mukana Pohjoismaiden parhaimmistoon kuuluvia kuskeja ja ennennäkemättömiä temppuja.
- Suomen Stunt Tour 2011 on dokumentti Suomen stunttiskenestä. Video tulee ilmaisjakeluun, ja sen pystyy katsomaan nettisivulta www.stuntfreaksteam.org messujen jälkeen.
Ruokolaisen mukaan tekijät toivovat voivansa esitellä elokuvan ja sen tekoprosessin ennen yleisönäytöstä. Perjantain ensi-illan lisäksi luvassa on toinen näytös lauantaina kello 13.
Videolla esiintyvät seuraavat kuskit: Juha Ruokolainen, Antti Leppänen, Justus Vatanen, Joona Vatanen, Mad Mike, Aki Suokas , Riku Virtanen, Aatu Anttila, Michael Hilska, Janne Uskali, Tomi Kitola, Jussi Jukka, Andreas Forsblom, Erkki Kekkonen ja Janne Hirvonen.