- Paalupaikka on hieno alku MM-kaudelle ja siihen pitää tietenkin olla tyytyväinen. Olemme tehneet onnistuneesti töitä ja meillä on tässä vaiheessa käsissämme hyvä peruspyörä, totesi Ajo.
Tallipäällikkönä kahta maailmanmestaruutta juhlinut Ajo ei sorru paalupaikasta huolimatta missään nimessä ennenaikaisiin tuuletuksiin. Jalat pidetään visusti massa.
- Pyrimme täydellisyyteen ja töitä on vielä paljon tehtävänä. Pitää myös muistaa, että tällä pyörällä ei ole ajettu vielä yhtään kilpailua ennen sunnuntaita.
Ajo Motorsportin edustaman KTM:n virallisen tehdastiimin Red Bull KTM Ajo Factory Racingin riveissä kilpaileva Cortese takoi uransa neljännen paalupaikan tyylikkäästi ja kylmähermoisesti.
- Sain hyvän rytmin päälle ja ajoin parhaan kierrosaikani yksin ja ilman imuapua. Myös tämä tuo minulle mukavasti lisää itseluottamusta sunnuntain kilpailuun, iloitsi aika-ajon viimeisellä kierroksellaan kärkeen karauttanut Cortese.
Aavikolta nousevalle hiekkapölylle alttiin Losailin radan pito ei ollut lauantaina paras mahdollinen. Moto3-luokan aika-ajo ajettiin illan ensimmäisenä sessiona.
- Lähdin aika-ajoon kovemmalla eturenkaalla, mutta se ei tuntunut hyvältä. Vaihdoimme pehmeämpään renkaaseen ja se osoittautui onnistuneeksi vedoksi.
Cortesen tiimikavereista australialainen Arthur Sissis oli yhdeksäs ja britti Danny Kent 12:s. Ensimmäisen täysipainoisen MM-kautensa käynnistävä Sissis jäi kärjestä 0,813 ja Kent 0,938 sekuntia.
- Kolmannen rivin lähtöpaikka on Sissisiltä hyvä suoritus siinäkin mielessä, että hän ajaa Losailin radalla vasta ensimmäistä kertaa. Sissis on parantanut otteitaan ja vauhtiaan päivä päivältä, Ajo kehui rookie-kuljettajaa.
Kent lukeutuu onnistuessaan ensimmäisen MM-osakilpailun kovimpiin kuljettajiin neljännen rivin lähtöpaikastaan huolimatta.
- Aika-ajo meni Kentin osalta vähän odotteluksi, mutta potentiaalia hänellä kyllä riittää, vahvisti Ajo.
AirAsia-SIC-Ajo -tiimin malesialaisuljettaja Zulfami Khairuddin vastasi suomalaistallin toiseksi kovimmasta suorituksesta aika-ajossa.
Punavalkoisella KTM-pyörällään harjoituksista lähtien terävässä iskussa ollut Khairuddin asettuu Losailin 5,4 kilometrin mittaisen aavikkoradan seitsemänteen lähtöruutuun.
Khairuddin viimeisteli parhaan aikansa 0,659 sekuntia paalupaikkamiehen takana, mutta ero kakkosrivin starttipaikkaan jäi harmittavasti vain 48 tuhannesosan päähän.
- Se jäi vähän harmittamaan, että en löytynyt missään vaiheessa sopivaa imuapua, tuumi Khairuddin.
Khairuddin on asettanut alkavan kauden ensisijaiseksi tavoitteekseen säännöllisen sijoittumisen vähintään kymmenen nopeimman nippuun. Hän on liikkunut tältä osin aikataulussa Qatarissa.
- En löytänyt pyörän keulaan näissä olosuhteissa parasta mahdollista tuntumaa. Tuntui oikeastaan koko ajan, että pyörä oli rauhaton mutkiin tultaessa. Fiilis on kuitenkin korkealla ja lähden luottavaisin mielin kauden avaukseen.
Ajo tietää, että Khairuddin omaa mahdollisuudet korkealle.
- Fahmi on nimenomaan kisakuljettaja, muistutti Ajo.