Suomen mp-rekisteröinnit laskivat 6 %, Ruotsissa tuplasti hankalampaa

Skootterimyynti kasvoi vuonna 2011. Kuvassa Yamaha Aerox R.

Suomessa rekisteröitiin vuonna 2011 yhteensä 9708 moottoripyörää, mikä on kuutisen prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Ruotsissa laskua oli kuitenkin selvästi enemmän, kertovat MP-Kauppiaat ry:n tilastot.

Suomessa tapahtuneista rekisteröinneistä 5736 oli ensirekisteröityjä uusia pyöriä ja 3972 käytettyinä maahantuotuja yksittäiskappaleita. Vuonna 2010 kokonaissaldo oli 10 299 pyörää, joten kokonaisrekisteröinti laski noin kuusi prosenttia.

Myynti väheni selvimmin japanilaisten supersport- ja custom-luokan pyörien kohdalla. Yleisen taloustilanteen, vahvan jenin ja heikon euron lisäksi tähän vaikutti Japanin maaliskuinen tsunamiturma, joka vaikeutti tehtaiden toimintaa.

Endurot ja skootterit kasvattivat myyntiä

Kaikkien kaksipyöräisten kohdalla kauppa ei kuitenkaan hiljentynyt, sillä enduropyörät ja skootterit sen sijaan jopa lisäsivät myyntiään viime vuonna.

MP-Kauppiaat ry:n tilastojen mukaan Suomessa kaupankäynti hiipui kuitenkin puolet vähemmän kuin Ruotsissa. Länsinaapurissa ensirekisteröintimäärät olivat vuosina 2011 ja 2010 yhteensä 9121 ja 8136 pyörää. Laskua oli siis noin yksitoista prosenttia.

Share |
  • Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat täyttää 23. toukokuuta kaksikymmentä vuotta. Juhlan kunniaksi kerho tarjoaa ilmaiset kakkukahvit 200 ensimmäiselle motoristille.
  • Desmodrominen venttiilinohjaus on ratkaisu, joka yhdistetään vahvasti Italian menestyksekkäimpään sporttipyöriä valmistavaan yritykseen. Tämän kunniaksi Ducati on avannut...
  • Raahen jäähallissa järjestetään mp-näyttely 12–13. toukokuuta. Vuonna 1991 ensimmäisen kerran pidetty tapahtuma painottuu rakennettuihin, klassikko- ja erikoismoottoripyö...
  • Toukokuun ensimmäinen viikonloppu suorastaan kuhisee erilaisia mp-tapahtumia, kuten MP Maailman tapahtumakalenteri kertoo. Lukuisten koeajotilaisuuksia lisäksi tarjolla on muun muassa kiihdytysajoa omalla py...
  • Lahdessa järjestetään 5.-6. toukokuuta Classic Motor Show, joka on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Tapahtumaan on tulossa muun muassa klassisten Jytäjammu-pyörien esittely...
  • Tampereen AutoCenterin järjestämä Makkaratiistai aloitti taipaleensa viime kesänä, ja maksuttomaan makkaraklubiin liittyi ensimmäisenä kesänä yli 800 henkilöä.
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy