Italian Aprilia-kuljettaja Max Biaggi ja BMW-kuljettaja Marco Melandri Italiasta jakoivat edellisen Espanjan Aragonissa pidetyn osakilpailun voitot.
Biaggin pistejohto Superbike-luokassa on ennen Brnoa 48,5 pistettä toisena olevaan Melandriin. Superbiken kärkiviisikossa on viiden eri pyörämerkin kuljettajat.
Max Biaggia pidetään Brnon Masaryk-radan erikoistuntijana. Viime vuosien aikana hän on voittanut siellä 11 kertaa eri luokissa ja eri pyörämerkeillä. Biaggi muistuttaa, että entisillä meriiteillä ei ole merkitystä, kun ensi sunnuntaina kamppaillaan kahden kisaerän voitoista.
- Saapuminen Brnoon pistejohdossa lisää painetta. Tällä kaudella enemmän kuin aikaisemmin joka voitosta on ollut kovempi taistelu. 11 voittoa eivät takaa mitään, kun sunnuntaina kamppailemme voitosta. Kaikki on pantava radalla peliin, ja virheitä ei saa tulla, pohtii Biaggi.
BMW:llä muutos kaudelle 2013
Marco Melandri toivoo myös Brnossa onnistuvansa yhtä hyvin kuin Aragonissa.
- Pidän radasta, koska se on nopea ja monipuolinen. Mutkat eivät ole liian nopeita, sillä useimmissa ajetaan kakkosvaihteella. Muutamassa kaarteessa voi käyttää kolmosvaihdetta. Rata on leveä. Sunnuntain kisasää voi olla arvaamaton, pohtii Melandri
BMW ilmoitti ennen Brnon osakilpailua, että ensi vuodelle 2013 he tulevat organisoimaan uudelleen Superbiken MM-tiiminsä. Oletettavasti nykyinen BMW Italia satelliittitalli tulee toimimaan tehtaan kilpatallina ensi kautena.
WSBK-Superbike, pistetilanne 8/14
1. Max Biaggi Aprilia Racing 248.5 pistettä
2. Marco Melandri BMW Motorrad 200.5
3. Jonathan Rea Honda 183
4. Carlos Checa Althea Ducati 175.5
5. Tom Sykes Kawasaki Racing 172.5
6. Leon Haslam BMW Motorrad 142
7. Eugene Laverty Aprilia Racing 126
8. Sylvain Guintoli Effenbert Liberty Ducati 110
9. Davide Giugliano Althea Ducati 94
10. Chaz Davies ParkinGO MTC Aprilia 78