Supersportin MM-sarjan starttiruudukot täynnä

KUVA: Kawasaki
Kenan Sofuoglu

WSBK-sarjan Supersport-luokassa on kaudella 2012 yhteensä 33 ajajaa 14 maasta.

Tulevan kauden Supersportin MM-luokasta näyttää tulevan viimevuotista tiukempi, sillä starttiruudukot ovat täynnä. Mukana on vahvoja jo näyttönsä antaneita kuljettajia ja nuoria tulokkaita.

Supersport-luokan kaksinkertainen maailmanmestari Turkin Kenan Sofuoglu palaa yhden vuoden tauon jälkeen entiseen menestysluokkaansa. Nyt pyöränä on Kawasaki ZX-6R ja tiiminä Kawasaki DeltaFin Lorenzini.

Viime vuonna Sofuoglu ei saanut alkuunkaan kunnon tuntumaa GP-sarjan Moto2-luokassa. Hän sijoittui loppupisteissä sijalle 17.

Entinen luokan maailmanmestari Fabien Foret ajaa myös Kawasakilla. Broc Parkes Australiasta palaa hollantilaiseen Ten Kate Honda -talliin.

Moto2-luokasta siirtyy Sofuoglun tapaan muitakin mielenkiintoisia kuljettajia Supersport-luokkaan. Tiistaina 24.1 italialainen Alex Baldolini teki sopimuksen Supersport-luokkaan. Vuonna 2010 Baldolini sijoittui Portugalin GP:ssä Moto2-luokassa toiseksi.

Supersport-luokka ajaa yhden osakilpailun Venäjällä Superbike -luokan tavoin. Supersportin sopimuslistalla on kolme venäläistä kuljettajaa. He kilpailevat Yamahalla.

WSBK / Supersport luokka 2012
(numero, nimi, kansallisuus, pyörä, talli)


23 Broc Parkes AUS Honda CBR600RR Ten Kate Honda
9 Patrick Jacobsen USA Honda CBR600RR PTR Honda
34 Ronan Quarmby RSA Honda CBR600RR PTR Honda
32 Sheridan Morais RSA Kawasaki ZX-6R Kawasaki DeltaFin Lorenzini
54 Kenan Sofuoglu TUR Kawasaki ZX-6R Kawasaki DeltaFin Lorenzini
11 Sam Lowes GBR Honda CBR600RR Bogdanka PTR Honda
20 Mathew Scholtz RSA Honda CBR600RR Bogdanka PTR Honda
55 Massimo Roccoli ITA Yamaha YZF R6 Bike Service by WTR TEN 10
98 Romain Lanusse FRA Kawasaki ZX-6R Kawasaki Intermoto Step
99 Fabien Foret FRA Kawasaki ZX-6R Kawasaki Intermoto Step
10 Imre Toth HUN Honda CBR600RR Racing Team Toth
38 Balazs Nemeth HUN Honda CBR600RR Racing Team Toth
31 Vittorio Iannuzzo ITA Triumph Daytona 675 Suriano Racing Team
     Alex Baldolini ITA Triumph Daytona 675 Suriano Racing Team
69 Ondrej Jezek CZE Honda CBR600RR SMS Racing
27 Thomas Caiani SUI Honda CBR600RR KUJA Racing
24 Eduard Blokhin RUS Yamaha YZF R6 RivaMoto
73 Oleg Pozdneev RUS Yamaha YZF R6 RivaMoto
19 Pawel Szkopek POL Honda CBR600RR Bogdanka Racing
95 Robert Muresan ROU Honda CBR600RR East European Racing
119 Janos Chrobak HUN Honda CBR600RR East European Racing
52 Lucas Pesek CZE Honda CBR600RR PRORACE
40 Martin Jessopp GBR Honda CBR600RR Riders PTR Honda
71 Thomas Berghammer AUT Honda CBR600RR Team Berghammer
64 Joshua Day USA Kawasaki ZX-6R Team GOELEVEN
8 Andrea Antonelli ITA Honda CBR600RR Team Lorini
22 Roberto Tamburini ITA Honda CBR600RR Team Lorini
33 Yves Polzer AUT Yamaha YZF R6 Team MRC Austria
13 Dino Lombardi ITA Yamaha YZF R6 Team PATA by Martini
3 Jed Metcher AUS Yamaha YZF R6 Team RivaMoto
28 Giacomo Micheli ITA Yamaha YZF R6 VFT Racing
61 Fabio Menghi ITA Yamaha YZF R6 VFT Racing
32 65 Vladimir Leonov RUS Yamaha YZF R6 Yakhnich Motorsport

Share |
  • Imatran Moottorikerho r.y. järjestää Muistojen Imatranajo -näytösajotapahtuman Imatran vanhalla katuradalla ja varikolla viikonloppuna 4.–5.8.2012. Tapahtuman kirkkaimpana tähten...
  • Suomalainen moottoripyöräharrastaja vannoo edelleen japanilasten pyörämerkkien nimeen, vaikka niiden myynti on ollut vuoden sisällä maltillisempaa kuin eurooppalaisten merkkien. Moottoripy...
  • Parivaljakko Antti Bruunin ja Antti Pietikäisen Roadtripped-videosarjaan on tänään julkaistu uusi osa, "Säkkipillijärvenpolkka osa 2". Skotlannin prätkämatkasta kertova...
  • Lippupalvelu on jo jonkin aikaa ilmoittanut Helsinki Supercrossin kummankin päivän lippujen olevan loppuunmyyty. Näin ei kuitenkaan ole, ja tässä vaiheessa pääsylippu tämän...
  • Muutkin kuin mp-alan yritykset näkevät MP12-näyttelyn ainutlaatuisena mahdollisuutena tavata omia asiakkaita miellyttävässä ympäristössä. Hyvänä esimerkkinä L...
  • MP Maailman ja OFFROADPron osastolla voit kuvauttaa itsesi Grid Girlien ja MV Agusta Brutalen kanssa.
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy