Tatu Lauslehto palkintopallille IDM-avauksessa

KUVA: Tuomo Seppänen

Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto onnistui avaamaan kansainvälisen IDM-sarjan komeasti, kun Yamaha-kuljettaja saavutti Supersport-luokan kisoista kaksi palkintopallisijaa.

Jo aika-ajoista lähtien Lauslehto oli huippuvauhdissa, kun hän saavutti yli 30 kilpailijan joukosta kolmannen lähtöruudun.

Toisen polven kilpakuljettaja käynnisti kisakautensa loistavasti, kun Lauslehto kiihdytti viikonlopun avausstartissa kisan kärkeen.

- Startti meni aivan nappiin ja oli tietenkin hieno johtaa kisaa. Kilpailun edetessä kävin kovan kamppailun, joka palkittiin kolmossijalla. Se oli urani ensimmäinen podiumsija IDM-sarjassa, Lauslehto kertasi.

- Toisessa lähdössä ajoin lähes koko ajan toisella sijalla ja pääsin haastamaan kärkikuskia tosissaan. Kerran oli kaatuminen lähellä, kun keula menetti pitonsa. Sen jälkeen rauhoitin tilannetta, kun huomasin, että lähellä takana ei ollut uhkaajia.

Avauskisatapahtuman molemmat lähdöt vei nimiinsä sveitsiläinen Kawasaki-kuski Daniel Sutter.

- Voittajalla oli pieni etu renkaiden suhteen, kun hänen käyttämänsä renkaat säilyttivät saman pitotason lähdöstä maaliin. Vaikka tällä kertaa aivan voittoon asti ei ollut mahdollisuuksia, maistuvat nämäkin palkintosijat todella hyvältä, Lauslehto myönsi.

- Kuski ja pyörä ovat nyt paremmassa iskussa viime kauteen verrattuna. Nyt ajan WP:n iskareilla, jotka osoittivat heti kilpailukykynsä vähäisiksi jääneistä ennakkotesteistä huolimatta.

- Ilmoitin jo talvella, että tavoitteeni on kolmen kärjessä. Onnistunut avauskisa on palkkio koko tiimilleni, joka on tehnyt kovasti töitä viime kauden jälkeen, Lauslehto päätti.

Share |
  • Moto-Seinäjoki on saanut ensimmäisenä suomalaisyrityksenä Harley-Davidsonin kansainvälisen Retail Environment Award -palkinnon. Palkinto myönnetään jälleenmyyjälle, joka...
  • Yamaha Motor keskittää toimintonsa Alavudella saman katon alle. Alavuden Pikahuolto on aloittanut valtuutettuna Yamaha-jälleenmyyjänä toukokuussa.
  • Porilainen Radical Motors toimii jatkossa valtuutettuna Honda-jälleenmyyjänä. Sopimus koskee kevyt- ja offroadmoottoripyöriä, skoottereita ja mönkijöitä.
  • Oli sää mikä tahansa, pyöräesittelyjä ja tarjouksia täynnä oleva Motokuume-tempaus on varma kevään merkki. Motokuume levittäytyy mp-liikkeisiin ympäri Suomen...
  • Jo vuodenvaihteessa Lahdessa ovensa avannut Storm Motor -myymälä järjestää viralliset avajaiset 11.-13. huhtikuuta. Ajokauden sarastaessa liiketilat on saatu hiottua lopulliseen muotoonsa niin...
  • Hondan StikR-skootterit ovat erilaisilla tarra- ja väriyhdistelmillä tai kokonaan itse suunnitelluilla tarrasarjoilla tuunattavia skoottereita
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy