Valentino Rossi: Ducati GP12 selvästi entistä pyörää parempi

KUVA: Ducati Corse

Valentino Rossi uskoo ensitestien jälkeen, että vuoden 2012 malli Ducati GP12 on kilpailukykyinen pyörä tulevana kautena MotoGP-luokassa.

Malesian Sepangin ensimmäisissä testeissä ykkösenä oli edelleen Hondan Casey Stoner, mutta Ducatin ykköspilotti Valentino Rossi oli viidentenä 1,2 sekuntia kärjen takana. Ero kärkeen on kaventunut viime vuodesta.

- Tiiminä olemme tyytyväisiä tilanteeseemme. Edellä oli kaksi Hondaa ja kaksi Yamahaa. Olen 0,7 sekuntia Jorge Lorenzoa jäljessä. Pyörä on kehittynyt hyvin marraskuun Valencian testeistä. Meillä on vielä ratkottavana kaksi tai kolme ongelmaa. Uskon, että helmikuun lopun toiseen testisessioon tultuamme asemamme ovat selkeästi paremmat.

Rossi toteaa, että nyt Ducatin tilanne on täysin erilainen kuin vuosi sitten, jolloin heidän tilanteensa oli melko epätoivoinen. Töitä tehtiin kellon ympäri, mutta tulosta ei saatu.

Onnistuneet muutokset

Rossi pitää Ducatin uusia ratkaisuja onnistuneina.

- Nyt edistyimme hyvin kolme päivän testirupeamassa. Olemme hyvin lähellä muita kuljettajia lukuun ottamatta Stoneria. Uusi Ducati on etupäästä parempi ja ajettavuus on parantunut. Runko on kilpailukykyinen, Rossi selvittää.

Viime maanantaina Rossin oikeasta sääriluusta poistettiin naula, joka siihen laitettiin leikkauksen yhteydessä kesällä 2010. Silloin Rossi mursi jalkansa Italian GP:ssä Mugellossa. Myös Rossin tiimikaveri Nicky Haydenin vasenta olkapäätä operoitiin USA:ssa viime maanantaina.

Ducati Corsen edustajan mukaan Rossi on täysin kunnossa seuraavissa MotoGP-luokan testeissä Malesian Sepangissa 28. helmikuuta - 1. maaliskuuta. Myös Haydenin tiimi uskoo ajavan Malesiassa.

Share |
  • Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat täyttää 23. toukokuuta kaksikymmentä vuotta. Juhlan kunniaksi kerho tarjoaa ilmaiset kakkukahvit 200 ensimmäiselle motoristille.
  • Desmodrominen venttiilinohjaus on ratkaisu, joka yhdistetään vahvasti Italian menestyksekkäimpään sporttipyöriä valmistavaan yritykseen. Tämän kunniaksi Ducati on avannut...
  • Raahen jäähallissa järjestetään mp-näyttely 12–13. toukokuuta. Vuonna 1991 ensimmäisen kerran pidetty tapahtuma painottuu rakennettuihin, klassikko- ja erikoismoottoripyö...
  • Toukokuun ensimmäinen viikonloppu suorastaan kuhisee erilaisia mp-tapahtumia, kuten MP Maailman tapahtumakalenteri kertoo. Lukuisten koeajotilaisuuksia lisäksi tarjolla on muun muassa kiihdytysajoa omalla py...
  • Lahdessa järjestetään 5.-6. toukokuuta Classic Motor Show, joka on Suomen suurin klassikkoajoneuvonäyttely. Tapahtumaan on tulossa muun muassa klassisten Jytäjammu-pyörien esittely...
  • Tampereen AutoCenterin järjestämä Makkaratiistai aloitti taipaleensa viime kesänä, ja maksuttomaan makkaraklubiin liittyi ensimmäisenä kesänä yli 800 henkilöä.
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy