10-05vesa_kallio_ajokuva-idm.jpg
Ratamoottoripyöräilyn hallitseva Suomen mestaritalli KTM Kallio Racing
näytti viikonloppuna Nurburgringin radalla, että tiimi on kaventanut eroa
Euroopan Superbike -luokan kärkitalleihin.
IDM-sarjan kolmas kisaviikonloppu alkoi Vesa Kallion osalta räväkästi, kun valkeakoskelainen sijoittui aika-ajoissa seitsemänneksi. Aikaero paalupaikkaan oli vain 0,67 sekuntia ja kolmanteen sijaan reilut kaksi kymmenystä.
Kallio sijoittui kahdessa kilpailulähdössä 30 kilpailijan joukossa sijoille
11 ja 13.
Molemmat lähdöt vei nimiinsä kokenut australialainen Karl Muggeridge. Kallio jäi voittovauhdista ensin 24 sekuntia ja toisessa kisassa 27 sekuntia.
- Aika-ajon jälkeen odotukset olivat tietysti kisassakin kympin joukossa, mutta se ei aivan toteutunut. Ajoin tiukassa ryhmässä parhaimmillani yhdeksäntenä, Vesa Kallio kertasi.
- Hieman samalla tavalla kävi tuloksellisesti edellisessäkin kilpailussa,
mutta nyt olimme kyllä lähempänä kärkiryhmän vauhtia.
- Kilpailusäädöt pitäisi saada vielä paremmaksi, että pystyisin
puristamaan tästä lähemmäksi kärkisijoja. Kisa-aamun warm-up ajettiin märällä radalla, joten siitä ei ollut hyötyä kisasäätöjä varten, Vesa päätti.
KTM Kallio Racingin kilpailukausi jatkuu 12.-13. kesäkuuta, kun SM-sarjan toinen osakilpailu koittaa Motoparkin radalla.