Vesa Kallion pisteputki poikki Assenissa

KUVA: Benjan Racing
Vesa Kallio
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan neljännessä osakilpailussa Honda-kuljettaja Vesa Kallio jäi tällä kertaa MM-pistesijo-jen ulkopuolelle, kun miehen sijoitus oli 18:s kaikkiaan 27:n maaliin ajaneen kuljettajan joukossa.

Kauden kolmessa ensimmäisessä MM-osakilpailussa Kallio onnistui ajamaan pisteille eli 15 joukkoon, mutta Assenin kisaviikonloppuna Benjan Racing -yksityistallin kaksi kuljettajaa eivät löytäneet eväitä pistevauhtiin.

Vesa Kallio starttasi lähtöruudusta 21 ja nousi kisassa kolme sijaa. Kallion tallikaveri Graeme Gowland oli koko ajan selvästi suomalaisen takana.

Iskunvaimennin ongelmana

Kallion ero kärkeen kasvoi lopulta 27 sekuntiin ja britti Gowland taipui kärjelle 39 sekuntia.

- Ongelmat olivat samantyyppisiä kuin kahdessa edellisessä kisassa. Takaiskaria ei saa toimimaan ja rengas kuluu liian nopeasti, Kallio ihmetteli.

- Meillä on käytössä uuden hollantilaisen valmistajan iskarit, joiden takia annamme tasoitusta muille. Toiveena olisi päästä kokeilemaan toisen merkin iskareita seuraavassa kisassa.

- Kuljettajaa tilanne tietenkin potuttaa, kun ei ole mitään mahdollisuutta ajaa tämän kovempaa. Kisassa jouduin taas ajamaan riskillä, että pysyin muiden vauhdissa, Kallio harmitteli.

Supersport-luokan seuraava osakilpailu ajetaan 11. toukokuuta Monzan radalla Italiassa.

MP Maailma

Share |
  • Peruskoulun jälkeistä tutkintoa vailla oleville 20–29-vuotiaille nuorille järjestetään motocross- ja enduromekaanikkokoulutus Helsingissä. Koulutus hyväksytään myö...
  • Suomen moottoripyöräkouluttajat ry (SMOK) on valinnut vuoden 2012 moottoripyöräkouluttajaksi Juha Vaskunlahden. Palkinto myönnetään vuosittain koulutustyössä ansioituneelle...
  • MP Maailman perustamisesta lähtien lehden sivuille on kirjoittanut Lexi Lehtonen. Lexin ura suomalaisessa moottoripyöräilyssä oli erittäin merkittävä. Tässä muutama tarina...
  • Autokoulu Easy Driver Oy ja KTM-moottoripyörien maahantuoja KTM Nordic Oy lanseerasivat MP 13 Moottoripyörämessuilla uudenlaisen tavan suorittaa moottoripyöräkortti rennosti ja turvallisuutta...
  • Road racingissa Suomen mestaruuden vuonna 2000 voittanut ja myöhemmin Ajo Motorsportin huippumekaanikkona tunnettu Hannu Möttönen on menehtynyt sairaskohtaukseen. Möttöstä jääv...
  • Muun muassa kouluissa ajo-oppia antava RS-Ajovalistus ry vetoaa nuorten ajoasenteisiin räpmusiikin voimalla. Polje sitä mopoo -videon riimittely ei tosin lyriikoissaan juuri saarnaa, vaan lähestyy asiaa...
© 2005-2013 MP Maailma | JMS Nordic Oy