Yhdysvaltalaisjätti tuo 150 000 tuotteen valikoiman Suomeen

Parts Europe osallistuu Helsingin MP-näyttelyyn

Yhdysvaltalaisen Parts Unlimitedin kokonaan omistama varuste- ja tarviketukkuri Parts Europe rantautuu ensi keväänä Suomeen. Yhtiö tuo kuluttajien saataville yli 150 000 tuotteen valikoiman.

Parts Europe on varuste- ja tarviketukkuri, joka myy ainoastaan omille virallisille jälleenmyyjilleen edustamiaan tuotteita. Kuluttaja voi siis hankkia Parts Europen myymiä tuotteita esimerkiksi suomalaisilta jälleenmyyjiltä.

- Parts Europen tulo Suomeen tarkoittaa sitä, että kuluttajilla on mahdollisuus tilata tuotteita kotimaisilta jälleenmyyjiltä entistä laajemmasta valikoimasta. Jos joku muu myy eioota, niin meillä on tuotteita suoraan hyllyssä nopeaan toimitukseen, Suomenkin markkinoista vastaava Roger Lyrén toteaa.

Parts Europe nähdään Suomessa ensimmäisen kerran helmikuussa Helsingin MP-näyttelyssä, josta yhtiö on varannut itselleen näyttelypaikan. Näyttelyyn osallistumisen pääasiallisena tarkoituksena on tänä vuonna kasvattaa Parts Europen jälleenmyyntiverkosta.

- Me tulemme Suomen markkinoille ehkä joidenkin mielestä hitain askelin, mutta meidän junamme on lähtenyt liikkeelle, joten nyt meitä ei toisaalta pysäytä enää mikään, Lyrén hehkuttaa.

Parts Europe iskee markkinoille uudenlaisen vaihtoehdon kauppiaiden valitsemaan tukkuportaaseen.

- Meille ei tarvitse tehdä yhtäkään ennakkotilausta. Kauppias voi tilata meiltä vaikka yhden kypärän kerrallaan, jos siltä tuntuu. Lisäksi kaikki renkaat toimitamme rahtivapaasti. Tavarat saadaan toimitettua Saksan varastostamme 1-3 päivässä Suomeen, Lyrén kertoo Parts Europen vahvuuksista.

20 000 pakettia päivässä

Parts Europen logistiikakkeskuksen rakentaminen käynnistyi vuonna 2008 Saksan vanhimmassa kaupungissa Trierissä. Lähes 38 miljoonan euron investoinnilla yhtiö rakensi 16 500 m2 suuruisen nykyaikaisen logistiikkakeskuksen, sekä noin 3000 m2 toimistotilat.

Logistiikkakeskuksen suurta kattopinta-alaa on hyödynnetty aurinkovoiman keräämiseen. Aurinkokennot tuottavat 1,025 megawattia, mikä riittäisi 250 omakotitalon vuotuiseen sähkönkulutuksen kattamiseen.

Tavaraa vastaanotetaan 23 eri lastauslaiturin kautta aamupäivisin ja iltapäiväksi samainen henkilökunta siirtyy lähettämään kauppiaiden tilaamat tuotteet eteenpäin. Parts Europen logistiikkakeskus pystyy tarvittaessa lähettämään 20 000 pakettia päivässä ympäri Euroopan.

Pars Europe jakelee tällä hetkellä noin 300 tunnetun valmistajan tuotteita, mutta yhtiö omistaa myös itse tunnettuja brändejä, kuten Icon, Thor, Moose ja DRAG Specialties. Näiden tuotteiden suunnittelu ja valmistus hoituu yhtiön sisältä.

Parts Europe pystyy tarjoamaan yhdessä Yhdysvaltojen varastonsa kanssa jälleenmyyjille ja sitä kautta kuluttajille yli 150 000 tuotenimikkeen valikoiman.

Share |
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy