Liikenne & Kauppa

Tilastokeskuksen ja MP-Kauppiaat ry:n tilastojen mukaan KTM-pyöriä rekisteröitiin tammikuussa reippaasti enemmän kuin muita merkkejä. KTM kahmaisi peräti neljäsosan kaikista rekisteröinneistä.

Tilastokeskuksen ja MP-Kauppiaat ry:n tilastojen mukaan KTM-pyöriä rekisteröitiin tammikuussa reippaasti enemmän kuin muita merkkejä. KTM kahmaisi peräti neljäsosan kaikista rekisteröinneistä.

Suomessa rekisteröitiin vuonna 2011 yhteensä 9708 moottoripyörää, mikä on kuutisen prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Ruotsissa laskua oli kuitenkin selvästi enemmän, kertovat MP-Kauppiaat ry:n tilastot.

Mopoautot menestyivät vuonna 2011 entistä vahvemmin kaksipyöräisiä kilpailijoitaan vastaan. Mopomyynnin hienokseltaan rauhoittuessa, jatkoi mopoautomyynti reipasta kasvuaan.

Länsinaapurimme suosituimmat mp-merkit vuonna 2011 olivat Yamaha, BMW ja Honda. Ruotsalainen Husaberg sen sijaan oli 2,9 prosentin markkinaosuudellaan vasta yhdeksänneksi suosituin.

Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin yhteensä 17 403 mopoa. Mopokorttia koskevat tiukentuneet vaatimukset eivät aiheuttaneet pelätynlaista myynninlaskua, vaan mopokauppa pysyi lähes ennallaan. Myyntitilastoja hallinneiden Peugeotin ja Soliferin mopoja ensirekisteröitiin yli kaksi tuhatta kappaletta kumpaakin.

Kotimaisten mp-myyntitilastojen kärkisijoja hallitsevat alle 125-kuutioiset pyörät. Viime vuoden seitsemästä suosituimmasta mp-mallista peräti viisi kuuluu piikkiluokkaan.

Moottoritie on kuuma, alla kiitää autostrada ja maantie kutsuu – mutta vaihtelevissa määrin eri maakunnissa. Tilastojen perusteella uusimaalaiset olivat viime vuonna yli kaksi kertaa pohjanmaalaisia kiinnostuneempia moottoripyöräilystä.

Yamaha-moottoripyöräjälleenmyyjät neljällä paikkakunnalla esittelevät uudet 2012 Yamaha moottoripyörä-, maxiskootteri- ja mopomallit samanaikaisesti. Yamaha Centerit Vantaalla, Tampereella ja Kuopiossa sekä MP-Team Turussa toivottavat kaikki moottoripyöräharrastajat tervetulleiksi.

24 vuoden ajan mp-asusteita valmistanut Hanx on saanut Exclusive-tuoteryhmän tuotteilleen Avainlippu-merkin osoituksena tuotteiden korkeasta kotimaisuusasteesta. Kyseiset tuotteet on sekä valmistettu että suunniteltu Suomessa.

 

Sunrise Avenuen laulusolisti Samu Haber on juuri ilmoittautunut autokouluun, tarkoituksena suorittaa keväällä moottoripyöräkortti. Haberin mielestä moottoripyörä on sekä coolein että järkevin tapa liikkua kesällä Helsingin kantakaupungilla.

Lähes vuosi sitten toimintansa aloittanut Delta Fun Center (DFC), käynnistää sesonkinsa MP 12 -moottoripyöränäyttelyssä 2.- 5.2.2012. DFC:n valikoimaan kuuluvat Kawasaki-, Suzuki- ja Aprilia-moottoripyörät, Vespa-skootterit, Aprilia- ja Derbi-mopot, Suzuki-mönkijät, Arctic Cat -mönkijät ja -moottorikelkat sekä Ligier-mopoautot.

Suomen moottoripyöräkanta viime vuoden lopussa oli 235 240 yksilöä, kertovat MP-Kauppiaat ry:n tilastot. Määrä on yli puolitoistakertaistunut viimeisen kuuden vuoden aikana.

Markku Leivo on nimitetty Sumeko Oy:n Harley-Davidsoneista vastaavaksi tuotepäälliköksi. Lähes 14 vuotta yhtiön palveluksessa toiminut Leivo vastasi aiemmin H-D:n varaosa- ja lisävarustetoiminnoista.

Ensi viikonloppuna järjestettävä Helsingin MP12 Moottoripyöränäyttely herättelee moottoripyöräalaa talviuniltaan. Moottoripyöräily kuuluu ja näkyy nyt niin radio- kuin TV-kanavillakin.

Saksalainen BMW teki vuonna 2011 kautta aikojen parhaan tuloksensa mp-myynnissä. Markkinoiden yleisestä taantumisesta huolimatta BMW Motorrad kasvatti myyntiään. Myös Suomessa yhtiön näkymät ovat valoisat.

Vuonna 2011 tuli maahamme uusina rekisteröityjen pyörien lisäksi myös runsaasti käytettyinä yksittäistuotuja kaksipyöräisiä, kertovat MP-Kauppiaat ry:n tilastot. Siinä missä uusia pyöriä rekisteröitiin vajaat kuusi tuhatta kappaletta, ylsi käytettyjen yksittäistuonti 3972 kappaleeseen.

MP 12 -moottoripyörämessuilla nähdään Harley-Davidson -pyöriä ainakin kahdella osastolla. Maahantuojan lisäksi mukana on Harley-Davidson of Helsinki, joka pyrkii messuläsnäolollaan nostamaan profiilia sekä oman liikkeensä että koko tuotemerkin osalta.

Vaikka isot kaksipyöräiset keräävät myös suurimmat otsikot mp-lehtien palstoilla, on myös mopokauppa Suomessa merkittävää. MP-Kauppiaat ry:n vuoden 2011 tilastoista ilmenee, että kappalemääräisesti mopoja rekisteröitiin noin kolminkertaisesti moottoripyöriin verrattuna.

Vuoden 2011 myydyin pyörämerkki Suomessa oli viime vuoden tapaan Yamaha, jonka valmistamia pyöriä rekisteröitiin 949 kappaletta.

Vesa Ylä-Outinen (28) on nimitetty Otto Brandt -konserniin kuuluvan Bike Worldin Vantaan toimipisteen myymäläpäälliköksi 03.01.2012 alkaen, Patrick Mannerin siirryttyä Brandtille Honda-moottoripyörien myyntipäälliköksi.

Harvalla toimintansa lopettaneella eurooppalaisvalmistajalla on yhtä uskollinen ihailijakunta kuin italialaisella Laverdalla. Merkin toiminta hiljeni vuonna 2000, kun Aprilian perustaja Ivan Beggio osti yrityksen Italian Padovasta käsin toimivalta Frances Tognonilta.

Yhdysvaltalaisen Parts Unlimitedin kokonaan omistama varuste- ja tarviketukkuri Parts Europe rantautuu ensi keväänä Suomeen. Yhtiö tuo kuluttajien saataville yli 150 000 tuotteen valikoiman.

MP Maailman sähköisten lehtien arkisto on nyt avattu MP Maailma –lehden tilaajille. Myös uusin numero on luettavissa sähköisesti heti sen ilmestyttyä.

Ducati-moottoripyörien maahantuoja Oy Hailac Ab on solminut jälleenmyyntisopimuksen Delta Fun Centerin kanssa. Sopimus astuu voimaan heti ja kattaa kaikki Ducati- tuotteet sekä huollon.

SHAD-laukkujärjestelmien edustus siirtyy Uimonen Trading Oy:lle vuoden 2012 alusta alkaen.

Share |
© 2005-2011 MP Maailma | JMS Nordic Oy