Moto-Seinäjoki on saanut ensimmäisenä suomalaisyrityksenä Harley-Davidsonin kansainvälisen Retail Environment Award -palkinnon. Palkinto myönnetään jälleenmyyjälle, joka on huomioinut kokonaisvaltaisesti H-D:n myyntitiloille ja korjaamoille asettamat standardit.
Detroitin autonäyttelyssä aikoinaan esitelty superpyörä on nyt tuotantovalmis. Arvioidussa hintalapussa on lukema, jolla saisi esimerkiksi lähes kymmenen Kawasaki ZZR 1400:aa.
Suomen Motoristit ry (SMOTO) ja Modified Motorcycle Association of Finland (MMAF) kaipaavat motoristien apua, jotta rakennettujen pyörien päästömittauksiin liittyvään lakiin saataisiin muutos.
Viikonloppuna kokoontui Turussa ensimmäinen pohjoismainen Triumph Rocket III Nordic Conference, johon oli kutsuttu suomen liki 180 ja Ruotsin noin 300 ko. pyörämallin omistajaa. Korkeatasoisen kokoontumisajon kruunasi upea sää.
Euroopan unionin komissio selvittää parhaillaan katsastusjärjestelmän uusimista. Moottoripyörien osalta katsastusta perustellaan päästöjen seurannalla, ei niinkään liikenneturvallisuudella.
Suzukin ensi vuoden Bandit-malliston pyörien moottorit on uusittu. Nyt moottorit ovat nestejäähdytteisiä. Lisäksi isomman Bandiitin kuutiotilavuutta on kasvatettu.
Yhdysvaltalainen moottoripyörävalmistaja Harley-Davidson viihtyy nyt uutisotsikoissa. Samalla kun yhtiön Euroopan-johtaja vaihtui, on Yhdysvalloissa käynnissä lakko, jonka kerrotaan vaikuttavan jo alkuvuoden tuotantoon.
MV Agusta on aikeissa valmistaa erikoispyöräänsä vain sadan kappaleen verran. Pienen valmistuserän lisäksi pyörään liittyy monta muuta mielenkiintoista seikkaa.
Tänään oli Kölnin messujen ruuhkaisin päivä, ainakin julkistusten lukumäärällä mitattuna. Tiistain aikana kaikki isot valmistajat julkistivat vuoden 2007 mallinsa.
Viime sunnuntaina päättyneillä Kölnin moottoripyörämessuilla vieraili yli 187 000 kävijää. Edellisenä kertana eli vuonna 2004 kävijöitä oli 31 000 vähemmän.
KTM:n Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan myynnistä vastaavassa KTM Nordicissa tehdään parhaillaan henkilöstömuutoksia. Lähtijöitä on yksi, kun mies Suomen maahantuonnin takaa jo usean vuoden ajalta siirtyy pois palveluksesta.
Suomy-tuotemerkin saatavuus paranee, kun Nakkilan Pyörä ja Mopo Oy aloittaa niiden virallisena maahantuojana. Näin laadukkaiden ja arvokkaiden kypärien valikoima Suomessa kasvaa. Myös kilpailuhenkiset Suomy-nahkapuvut ovat pian myymälöiden valikoimissa.
Matkailijoita opastetaan jatkossa ruskeapohjaisilla liikennemerkeillä. Uudet opastusmerkit kertovat entistä tarkemmin vapaa-ajan matkailukohteista ja -palveluista.
MP Maailma FAKTA on Suomen suurin ja kattavin moottoripyörän ostajan opas. 316 sivua, 37 pyörämerkkiä ja 324 eri pyörämallia ovat vaikuttavia lukemia. MP Maailma FAKTA ei ole mikään perinteinen pyöräluettelo.
Storm Motorin uuden Tampereen-myymälän viralliset avajaiset järjestettiin viime lauantaina. Jo ennen myymälän avaamista ovien ulkopuolella oli innokkaita motoristeja odottamassa pääsevänsä tutustumaan uuteen myymälään ja mallistoon.
(MP Maailma 6/2006) Motoristia kalvaa tieto siitä, että hauskimpien teiden pinnanlaadussa on usein toivomista. Joillakin pyörillä moinen ei haittaa. Uusi Kawasaki Versys viihtyy kaikissa maisemissa.
(MP Maailma 6/2006) Vain kymmenen prosenttia Harley-Davidsoneista myydään Euroopassa. Silti ensi vuonna voimaan tulevat Euro3-päästövaatimukset melulle ja pakokaasulle vauhdittivat uuden H-D-moottorin kehitystä.