Road Racing

Alankomaiden Assenin Supersport 600 –kilpailu oli hallitsevan mestarin Kenan Sofuoglun näytöstä Kawasakillaan lähdöstä maaliin. Kallio Racing –tiimin Niki Tuulen MM-saldo ei kasvanut Alankomaiden Assenin MM-kisassa, sillä hän jäi 16. sijallaan niukasti MM-pisteiden ulkopuolelle. Sen sijaa Kimi Patova nousi ensi kerran MM-pisteille luokassa Supersport 300.

WSBK-sarjan neljännen osakilpailun Alankomaiden Assenin aika-ajoissa Niki Tuuli ei onnistunut ja hän starttaa sunnuntain Supersport 600 –luokan kilpailuun viidennestä lähtörivistä. Superbike-luokan lauantain kilpailun voitti Jonathan Rea.

Kallio Racingin kuljettajat valmiina tavoittelemaan huippusijoituksia Assenin kuuluisalla TT-radalla ajettavassa osakilpailussa.

Kolme suomalaisajajaa avasi kilpailukautensa Espanjan kansainvälisessä RR-sarjassa  (RFME Campeonato de España de Velocidad) Valencian Ricardo Tormo –radalla. Ajo Motorsport Academy –tiimin kuljettaja nousi palkintopallille PreMoto3-luokassa.

Amerikkalaisasiantuntijoiden kaikkien aikojen 20 parhaan moottoripyörän listalta löytyy sekä odotettuja että yllättäviä malleja.

Kansainvälisiä ratoja vuosia menestyksekkäästi kiertänyt Lauslehto nähdään jatkossakin RR-kisoissa, mutta ei enää pyörän päällä, vaan Aki Ajon leivissä mekaanikon tehtävissä.

USA:n GP:ssä Circuit of the Americas –radalla riitti draamaa eri luokissa. MotoGP-luokassa Valentino Rossi nousi pistejohtoon. Moto2-luokan tapahtumarikkaan kisan voitti jälleen Franco Morbidelli ja Moto3:n sankariksi nousi Romano Fenati. Patrik Pulkkinen sijoittui Moto3-luokassa sijalle 27. Ajon Miguel Oliveira on Moto2:ssa kolmen osakilpailun jälkeen MM-pisteissä kolmantena.

Ratamoottoripyöräilijä Niko Mäkinen starttaa RFME Open 1000 -luokan Espanjan mestaruussarjaan Valencian tuplakisalla.

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen hallitseva maailmanmestaripari Pekka
Päivärinta-Kirsi Kainulainen käynnisti tittelin puolustamisen kaasuttelemalla toiseksi Ranskan Le Mansin perinteikkäällä Bugatti-radalla ajetussa Superside-sarjan avauksessa pääsiäislauantaina.
 

Ratamoottoripyöräilijälle ja hänen tiimilleen julkisuus on välttämätöntä. MM-sarjoissa operoivat tallit kuljettajineen ovat organisoineet tiedotuskanavikseen myös sosiaalisen median eri muodot. Sosiaalinen media on kasvavin julkisuuskanava ratamoottoripyöräilyssä. RR-kuljettajien ylivoimainen sosiaalisen media suosikki on Valentino Rossi.

 - Paukkuja ajamiseen ei enää ole, olen nähnyt sen, kommentoi pitkän linjan road racing -ammattilainen Timo Paavilainen lopettamispäätöksensä syytä.

 Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen hallitseva maailmanmestaripari Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen ryhtyy puolustamaan titteliään tulevana viikonloppuna Ranskassa. Kuusi osakilpailuviikonloppua käsittävä Superside-sarjan avauskilpailu kaasutellaan lauantaina Le Mansin perinteikkäällä Bugatti-radalla.

Argentiinan Las Termas de Río Hondo –radalla kauden toisessa MotoGP-sarjan osakilpailussa ykköskorokkeille nousivat Maverick Viñales (MotoGP), Franco Morbidelli (Moto2) ja Moto3-luokassa voittoon ajoi Joan Mir. Patrik Pulkkinen läheni kierrosajoissa kärkeä Argentiinan kisaviikonloppuna.

Heinäkuun alussa ajettavassa BMW Delta Bavaria 53. Imatranajossa nähdään brittiläistä katurataosaamista. Kansainvälisen katuratasarjan IRRC.n Suomen osakilpailu on houkutellut Vuoksen rannan perinteikkäälle katuradalla muutaman nimekkään osallistujan saarivaltakunnasta.

Erityisesti IRRC-sarja ja sen tunnettuus yllättää kun ulkomailla keskustelu kääntyy ratamoottoripyöräilyyn ja suomalaiskuljettajiin.

Kallio Racing –tiimin ajajilla oli epäonnea Espanjan MM-starteissa. Sekä Niki Tuulen että Kimi Patovan MM-startit päättyivät kaatumisiin WorldSBK-sarjan Supersportin MM-luokissa 600 ja 300.

Superbiken ja Supersportin MM-ruletti jatkuu tulevana viikonloppuna Aragonin radalla Espanjassa. Mukana nähdään nyt kaksi suomalaista, Supersporteissa Niki Tuuli ja kauden Aragonissa aloittavassa SSP300-luokassa Kimi Patova.

MBH Superbike Team ja Vihur Motosport lähtevät yhteisvoimin RR-kauteen 2017.

Patrik Pulkkisen Peugeot MC  Saxoprint –tallille kauden avausosakilpailu Qatarin Losailissa ei mennyt odotusten mukaisesti. Kokenut tsekkikuljettaja Jacub Kornfeil oli vasta 20:s ja uransa ensimmäinen GP-kilpailu Patrik Pulkkisella päättyi kaatumiseen.

MotoGP-kauden avausosakilpailu ajettiin Losailin radalla valonheittäjien loisteessa. Lyhennetyn MotoGP-luokan voittoon ajoi ennakkosuosikki Maverick Viñales. Moto2-luokan ykkönen oli Franco Morbidelli. Moto3-luokan tiukan taistelun selvitti edukseen espanjalainen Joan Mir. Patrik Pulkkisen ensimmäinen GP-kisa päättyi kaatumiseen.

MotoGP-kauden avausosakilpailun aika-ajot Qatarin Losailin radalla on jouduttu peruuttamaan sateen takia ja radalla oli vettä. Se olisi tehnyt  MotoGP-luokankin ajamisen vaaralliseksi sadesään renkailla. Moto2 ja Moto3 –luokilla ei ole sadesään renkaita Losailissa käytössä.

MotoGP-kauden avausosakilpailun vapaat harjoitukset näyttivät suunnan asetelmista. Ennakkosuosikit olivat harjoitusten kärjessä. Ajo Motorsportin kuljettajat lähtevät Moto2 ja Moto3 –luokissa hyvissä asemissa lauantai-illan aika-ajoihin.

MotoGP-kausi 2017 alkaa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Lähes viisi kuukautta sitten juhlittiin Marc Márquezia MotoGP-luokan mestarina. 22 henkilöä, jonka joukossa aktiivikuljettajia ja entisiä ajajia ennustivat MotoGP-luokan kärkikolmikkoa.

Erkki Tapanisen organisoima MBH Superbike Racing Team osallistuu yhdellä kuljettajalla kansainväliseen IRRC –katuratasarjaan kaudella 2017.

16-vuotias Patrik Pulkkinen on luottavainen MotoGP-kauden avauksen edellä, vaikka kolmipäiväisissä testeissä kunnon olosuhteet Qatarin Losailin aavikkoradalla olivat vain yhtenä testipäivänä.

Share |
© 2005-2016 Motorrad Nordic Ab