Maanantain Espanjan Katalonian radalla MotoGP-testien yhteydessä suuri uutinen oli Suzuki Motor Corporation -yhtiön ilmoitus paluusta MotoGP-sarjaan kaudella 2015.
Espanjan Jerezin aika-ajossa Moto2-luokassa selkeä ykkönen oli espanjalainen Esteve Rabat. Mika Kallio ei onnistunut, ja hän starttaa vasta ruudusta 15.
Espanjan Jorge Lorenzo täytti tänään lauantaina 26 vuotta, ja hän juhlisti tyylikkäästi syntymäpäiväänsä ajamalla paalupaikalle Espanjan GP:ssä Jerezissä.
Niklas Ajon vauhti on hyvällä tasolla Moto3-luokan MM-sarjassa. Ajo käynnistää kauden kolmannen osakilpailun sunnuntaina Jerezin radan kahdeksannesta lähtöruudusta Espanjassa.
MotoGP-sarjan Euroopan avaus alkoi Espanjan Jerezissä MotoGP-luokassa Jorge Lorenzon komennossa. Esteve Rabat oli Moto2-luokan vapaiden harjoitusten yhdistelmäaikojen nopein ja Moto3-luokassa lauantain harjoituksiin Jonas Folger asetti muille aikatavoitteen.
Road racingin 500-kuutioisten luokan maailmanmestari vuosimallia 1993 tekee yllätyspaluun kilparadoille. 48-vuotias Schwantz aikoo osallistua Japanissa Suzukan kahdeksan tunnin ajoon, joka kuuluu myös Endurancen MM-sarjaan. Myös Valentino Rossin huhutaan olevan ehdolla tapahtumaan.
Teksasin Austinin osakilpailussa kauden ensimmäisen palkintopallijoituksen saavuttaneen Mika Kallion odotukset ovat jälleen korkealla, kun MotoGP-kauden kolmas osakilpailu käynnistyy viikonvaihteessa Espanjan Jerezissä.
Suomalaistalli Ajo Motorsport lähtee hyvistä asetelmista MotoGP-sarjan Euroopan kiertueen tulevana viikonvaihteena Espanjassa avaavaan Jerezin GP-osakilpailuun.
Niklas Ajo on valmis kohtaamaan kylmäpäisesti fanaattisen espanjalaisyleisön ja Jerezin radan haasteet tulevana viikonvaihteena ajettavan Moto3-luokan kauden kolmannen MM-osakilpailun merkeissä.
Kotkalainen Ville Valtonen aloitti kilpailukautensa voitolla Saksan Superbike*IDM –sarjan Yamaha R6 Dunlop Cup –luokassa. Tatu Lauslehto sijoittui Supersport-luokan molemmissa erissä kuudenneksi.
Superbiken MM-sarjassa on nyt ajettu kolme osakilpailua, ja kuusi kilpailuerää. Viime kauden mestarimerkki Aprilia on vahvoilla: Sylvain Guintoli on pistejohdossa, ja tiimikaveri Eugene Laverty on jaetulla toisella sijalla. Valmistajien pistetaulukossa italialaismerkillä on vahva pistejohto.
Kilpailukautensa Superstock 600 -luokan EM-sarjassa 12. sijalla aloittanut Niki Tuuli, 17, ei aivan onnistunut sarjadebyyttinsä veroisesti sarjan toisessa osakilpailussa Hollannin Assenin radalla.
Kawasaki-kuljettaja Tom Sykes voitti ensimmäisen kilpailuerän ja taisteli toisessa kakkoseksi Superbiken MM-sarjan jatkuessa Hollannin Assenissa. MM-pisteissä Sylvain Guintolilla on 28 pisteen johto.
Dramaattisen lauantain ja molempien kuljettajien kaatumisten jälkeen sunnuntain Superstock 1000 -luokan kilpailu oli jo valoisampi Motomarket Racing -tiimille. Eeki Kuparinen paransi Hollannin Assenissa aika-ajojen kierrosaikaansa lähes kahdella sekunnilla ajaen sijalle 22.
Superstock 600 -kilpailu oli kauttaaltaan dramaattinen. Punaista lippua heilutettiin kilpailun keskeyttämisen merkiksi heti alussa sattuneen kaatumissuman johdosta. Alkukierroksista Eemeli Lahti vielä selvisi, mutta uusintalähdön toisellla kierroksella tapahtunut näyttävä kaatuminen vei nuorukaisen yöksi hollantilaissairaalaan.
Moto3-luokan GP-sarjanssa ajava Niklas Ajo toimii Espanjan kansainvälisessä CEV-sarjassa Touchline Sic Ajo Racing-tiimin koordinaattorina Moto3-luokassa.
Texasin Circuit of The Americas –radan MotoGP-kilpailu viime viikonloppuna ylitti järjestäjien ennakko-odotukset. 131 000 katsojaa oli kolmen päivän saldo COTA-radan katsomoissa. 3300 henkilöä tarvittiin eri tehtävissä kisaviikonloppuna.
MotoGP-sarjan yhteydessä ajettava nuorten lupausten Red Bull MotoGP Rookies Cup –sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua ajettiin viime viikonloppuna Texasin Austinin radalla. Suomen Felix Nässi ajoi sijoille 20 ja 19.
BMW jatkaa MotoGP-sarjan sponsorina myös kuluvalla kaudella. Saksalaisyhtiö palkitsee aika-ajoissa parhaiten menestyneen kilpa-ajajan erityisvarusteisella BMW M -mallilla.
Niklas Ajo oli saamassa USA:n Texasin kisassa viidettä sijaa, kun portugalilaisajaja tuli Ajon kylkeen kilpailun viimeisellä kierroksella. Ajo kaatui, mutta pääsi jatkamaan ollen ruutulipulla sijalla 15.
Espanjan 20-vuotias Marc Márquez teki historiaa voittamalla kuninkuusluokan kilpailun uransa toisessa MotoGP-luokan osakilpailussa. Näin hänestä tuli näin kaikkien aikojen nuorin osakilpailuvoittaja GP-sarjan kuninkuusluokassa.