Ajo Motorsportilla on jo 150 palkintopallisijoitusta MotoGP-sarjassa

Miguel Oliveira (44) ajoi voittoon Espanjan Motorland Aragonissa syyskuun loppupuolella.
(Kuva: Ajo Motorsport)

Hyvin harvalla GP-talli on päässyt samaan kuten suomalaistalli. Ajo Motorsport liittyi edellisessä Espanjan Aragonin GP-kisassa tähän 150 palkintopallisijoituksen saavuttaneiden harvojen tiimien joukkoon Miguel Oliveiran sijoittuessa Moto2-luokassa kolmanneksi. Talli on yksi GP-historian menestyksekkäimmistä tiimeistä.

Ensimmäisen kerran Ajo Motorsport oli GP-sarjassa heinäkuussa 2001 Saksan Sachsenringillä, jolloin talli oli mukana kertalisenssillä Mika Kallion ollessa kuljettajana.

Ensimmäisen kerran Ajo Motorsportin ajajat olivat palkintopallilla vuonna 2003. Silloin Andrea Ballerini ja Masao Azuma ottivat riemastuttavan kaksoisvoiton 125-kuutioisten luokassa Australian Phillip Islandilla.

Tähän mennessä Ajo Motorsportin kuljettajat ovat nousseet palkintopallille GP-sarjan luokissa 125, Moto3 ja Moto2. 150 palkintopallisijoituksesta voittoja on peräti 65. Tiimi on yksi menestyneimpia GP-sarjan kahden pienimmän luokan talleista.

Aki Ajo viimeistelee tiimin pyöriä ennen aika-ajoa Italian Misanossa vuonna 2008.
(Kuva: Simo Kohonen)

Eniten Aki Ajon tallin ajajat ovat nousseet palkintopallille vuonna 2015. Silloin kuohujuomaa ruiskutettiin 27 kertaa. Menestynein tiimin kuljettajista on ollut ranskalainen Johann Zarco, joka oli palkintopallilla kolmena kautena peräti 35 kertaa. Ajo Motorsportilla on kuusi Grand Prix –sarjan maailmanmestaruutta. Viime vuonna tiimi taisteli mestaruudet Moto3 ja Moto2 –luokissa.

Nyt Red Bull KTM Ajo –nimellä talli on saavuttanut 76 palkintopallisijoitusta. Niistä voittoja on 33 kappaletta.

Ajo Motorsportin Sandro Cortese on valmiina radalle Alankomaiden Assenissa vuonna 2009.
(Kuva: Simo Kohonen)