Eemeli Lahden saldo BSB Supersport-kisoista Assenissa: Voitto ja kuudes sija

Eemeli Lahti
(Kuva: Jon Jessop)

777RR HRP Suzuki –tiimin Eemeli Lahden Alankomaiden Assenissa ajettujen Britannian BSB-sarjan Supersport-luokan kisalähtöjen tulos oli erinomainen. Sunnuntain kisan voitto ja lauantaina Lahti oli ruutulipulla rankkasateessa kuudes.

Lauantain rankkasateen jälkeen Lahti sai toivomansa kuivan kelin kilpailun sunnuntaille, ja hän nosti itsensä yhdeksännestä lähtöruudusta BSB Supersport -luokan voittoon.

Kärkikuljettajat ajoivat erittäin pienillä eroilla ja käytännössä samoja kierrosaikoja. Kilpailun loppuvaiheessa Lahti alkoi kiristää tahtia ja taisteli itsensä vastustamattomasti voittoon.

– Tein yliyrittämällä kilpailun alun itselleni hieman turhan vaikeaksi, minkä seurauksena oli muutama virhe ensimmäisillä kierroksilla, Lahti tunnusti.

Oman ajon rauhoittamisen jälkeen kärkikuljettajat olikin ajettu nopeasti kiinni.
– Siitä alkoi maaliin saakka jatkunut raivokas taistelu sijoituksista. Viimeiseen mutkaan tullessani minulla ei ollut mitään käsitystä, kuinka lähellä takana tulevat ovat, joten siihenkin oli painettava aivan täysiä. Seurauksena oli pieni tilanne, kun keula pohjasi ja pito irtosi, mutta kukaan ei ehtinyt ohi, vaikka vedin vähän leveäksi, Lahti kertasi.

Tiimipäällikkö Joni Hannula summaa viikonloppua.

– Viikonloppu sujui nousujohteisesti. Vaikka kuivaa rata-aikaa oli todella vähän, löysimme onneksi pyörään sellaiset säädöt, että Eemeli pystyi haastamaan kärkikuljettajat, ja sen hän teki parhaalla mahdollisella tavalla

Kun BSB Supersport -sarjasta on ajettu 11 osakilpailua, joista Lahti on osallistunut kuuteen, on lahtelaisnuorukaisen sijoitus sarjassa yhdeksäs. BSB-sarjan seuraava osakilpailu järjestetään 13.-15. lokakuuta, kun sarja palaa Brands Hatchiin BSB-finaaliin merkeissä.