Erno Kostamo lähtee toisesta rivistä Horicen IRRC-startteihin

Markka Racingin kuljettajat ajajaesittelyssä: Erno Kostamo ja Juha Kallio sekä tallipäällikkö Ilkka Pönniä. Kuvassa myös Erkki Tapaninen (Kuva: Janne Kohonen)

 

Horicen kisaviikonlopun aloitti ajajaesittely kaupungin keskustassa olevan historiallisen linnan pihalla, jonne IRRC-kuljettajat ajoivat varikolta. Ajajaesittelyn jälkeen ajajat jatkoivat paraatiajoaan kiertäen loppuradan.

Monet ajajat olivat tulleet varikolle jo alkuviikosta. Rataan tutustuminen aloitettiin autolla, polkupyörällä tai rekisteröidyllä moottoripyörällä. Sitten lauantaina kuljettajat pääsivät ajamaan tälle vaativalle ja vaaralliselle radalle. Jututtamani ajajat kertoivat, että Horicessa ei ole varaa virheisiin, sillä suoja-alueita ei juurikaan ole.

Suomalaiskuljettajia Horicessa edustaa Markka Racing –talli ajajinaan Erno Kostamo ja Juha Kallio IRRC-Superbike-luokassa. Sunnuntain kahteen kisastarttiin lähtee Erno seitsemännestä lähtöruudusta. Juha Kallion lähtöpaikka on ruutu 18.

-Olen tyytyväinen lauantain aika-ajoon. Rata on vaativa ja koko ajan opin sitä paremmin, Kostamo totesi.

Superbike-luokan aika-ajon nopein oli tsekkikuljettaja Marek Cerveny. Belgialainen Sebastien le Grelle oli toinen. Hänellä on mahdollisuus varmistaa mestaruutensa Horicessa.

Supersport-luokassa aika-ajon kärjessä oli tsekki Kamil Holan. Sunnuntaina ajetaan IRRC-luokissa kaksi kilpailua.