Kalliolle neljäs villi kortti – Mika mukana Valencian MotoGP-finaalissa


KTM:n testikuljettaja Mika Kalliolle on myönnetty villi kortti MotoGP-kauden päättävään Valencian osakilpailuun. KTM:n johto alkoi pohtia mahdollisuutta heti Aragonin kisan tuloksen jälkeen.

Mika Kallio tullaan näkemään viivalla MotoGP-kauden päättävässä osakilpailussa Espanjan Valenciassa. 12. marraskuuta ajettava finaali on KTM:n testikuljettajana toimivalle Kalliolle kauden neljäs villin kortin kilpailu.

Villi kortti on selvä osoitus siitä, että suomalainen on vakuuttanut otteillaan KTM-tallin. Hän on pystynyt päihittämään selvällä erolla etenkin tallin tehdaskuljettajan britti Bradley Smithin. Kallio sijoittui elokuussa ajetussa Itävallan GP:ssä kymmenenneksi ollen paras KTM-kuljettaja. Viime viikonlopun Espanjan Aragonin osakilpailussa hän ajoi sijalle 11, aivan tiimin espanjalaisen tehdaskuljettaja Pol Espargaron perässä. Smith jäi Kalliosta lähes 20 sekuntia.

– Ei tässä ole vielä hirveästi ehditty miettiä miltä tuntuu, kun aika nopealla aikataululla homma eteni, Kallio naurahtaa tuoretta käännettä.

KTM:n johto alkoi suunnitella heti sunnuntaina hienosti sujuneen kilpailun jälkeen, olisiko Kalliolle mahdollista saada villi kortti myös Valenciaan.

– Ennen kisaa ei oltu siitä sanallakaan puhuttu. Aragonin piti olla mun viimeinen kisa tällä kaudella, niin kuin Itävallan ennen sitä. Mutta kun KTM:n johto alkoi pohtia mahdollisuutta ja sitä, miten saataisiin kisa sopimaan testikalenteriin ja olisiko Valenciaan mahdollista saada tarpeeksi varaosia ja kuusi pyörää kolmelle kuskille, niin ilmaisin, ettei heidän ainakaan mun mielipidettä tarvitse asiasta kysyä. Se oli ihan selvä, että minä olen valmis kisaamaan.

– Pian päädyttiin siihen, että KTM:n puolelta asia on ok ja nyt saatiin varmuus myös Kansainväliseltä Moottoriliitto FIM:ltä ja Dornalta, että villi kortti onnistuu, Kallio iloitsee.

Kallio sekä koko hänen testitiiminsä on vakuuttanut viime aikaisilla otteillaan.

– Kyllä KTM:n johto on selkeästi ilmaissut, että he ovat täydellisen tyytyväisiä meidän touhuun. Meidän testiporukassa on kuitenkin paljon sellaista porukkaa, joilla ei ole kokemusta kisaviikonlopuista, joten siinäkin mielessä tulokset on olleet kovia. Aragonia etenkin pidän hienona suorituksena, kun saatiin kurottua eroa kärkeen ja sen radan ei edes pitänyt soveltua meille. Siinä mielessä se oli erittäin positiivinen yllätys myös itselleni.

Itävallan ja Aragonin osakilpailuiden hienojen tulosten jälkeen Kallion tavoite on saada eroa kärkeen entistä pienemmäksi. Miehen onneksi hänellä on kolme viikkoa ennen Valencian osakilpailua muutaman päivän testirupeama samalla radalla.

– Se tulee hyvään paikkaan ja on iso etu mulle, kun saa tietoa, miten viimeisimmät osat ja kehitysaskeleet sopii Valenciaan. Etenkin rengaskestävyyden kanssa meillä on tekemistä. Valencian rata soveltuu meille kuitenkin Aragonia paremmin, joten siinä mielessä odotan kauden finaalia erittäin innoissani.

Teksti: Moottoriurheilu.tv