Mika Kallio oli nopein KTM-kuljettaja Aragonin aika-ajossa

Mika Kallio
(Kuva: Gold and Goose)

Mika Kallio oli Motorland Aragonin MotoGP-luokan aika-ajossa 12:s ja hän ainoana kolmesta KTM-ajajasta selviytyi toiseen ja viimeiseen aika-ajosessioon.

Jo lauantain kolmannessa vapaassa harjoituksessa Aragonissa kertalisenssillä kilpaileva Kallio loisti vauhdillaan sijoittuen viidenneksi ja päihittäen selvästi KTM:n vakiokuljettajat Pol Espargaron ja Bradley Smithin. Espargaron lähtöruutu on 14 ja Smithin 23.

Aika-ajossa Mika jäi kärjelle reilut kahdeksan kymmenystä. Hän oli pitkään kiinni kuudennessa sijassa, mutta aivan lopussa muiden parantaessa Kallio tippui sijalle 12 kaaduttuaaan.

Perjantain ensimmäisessä vapaassa harjoituksessa sadesäässä Kallio oli hienosti viides. Iltapäivällä hän kärsi rengasongelmasta ajaen sijalle 15.

MotoGP-luokan aika-ajon nopein oli Yamahan Maverick Vinales. Hänelle jäi Ducatilla ajava Jorge Lorenzo yhden kymmenyksen. Toipilaana ajava Valentino Rossi oli kolmas. Paalupaikassa kiinni ollut Marc Marquez kaatui pudoten viidenteen lähtöruutuun.

Moto2-luokassa sunnuntain kisaan ykkösruudusta Aki Ajon suojatti Miguel Oliveira. Tiimikaveri  Brad Binderin lähtöruutu on 20.

Moto3-luokan aika-ajon nopein oli espanjalainen Jorge Martin. Suomalaisvärit olivat kaukana kärjestä. Ajo Motorsportin Bo Bendsneyder oli 20:s ja tallikaveri Niccolo Antonelli sijalla 23. Patrik Pulkkinen oli aika-ajon viimeinen sijalla 32. Eroa kärkeen oli vajaat 3,2 sekuntia.