Ministeri Sampo Terho: valtiolta tulossa vielä lisää rahaa KymiRingin rakentamiseen

Urheiluministeri Sampo Terhon mukaan KymiRingin MotoGP-kisa on uskomaton mahdollisuus Suomelle sekä taloudellisesti että medianäkyvyyden kannalta. Siksi valtio haluaa osallistua myös rakentamiskustannuksiin.

MP Maailman haastattelema Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho tähdentää, että KymiRing on siinäkin mielessä ainutlaatuinen urheilurakennushanke, että se on arvioitu ja nimetty ”kansallisesti merkittäväksi hankkeeksi”.
– Se on todellakin poikkeuksellinen meriitti urheilurakennushankkeelle, sanoo Terho.

Urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho (vas) ja Dorna Sportsin pääjohtaja Carmelo Ezpeleta.

Valtion myönteisiä rahoituspäätöksiä KymiRingin hyväksi ovat edistäneet mm. Suomen menestyksekäs historia eri moottoriurheilulajeissa mutta myös Suomen arvostus ja kokemus suurten moottoriurheilutapahtumien järjestäjänä, esimerkkeinä vaikkapa Nesteralli ja Imatranajo. Valtio on jo aikaisemmin lisäbudjetissa osoittanut kolme miljoonaa euroa KymiRingin radan ja 14 miljoonaa Tillolan tieliittymien rakentamiseen.
– Radan rakentamiseen aikaisemmin myönnetystä kolmesta miljoonasta eurosta on muistaakseni tähän mennessä käytetty 2,4 miljoonaa. Aikaisemmin myönnettyjen summien lisäksi valtio on panostamassa vielä 3,5 miljoonaa lisärahaa radan rakentamiseen. Tähän sisältyy kuitenkin sellainen ehdollisuus, että radan muun rahoituksen on oltava kunnossa ennen kuin veronmaksajien rahoja lisää hankkeeseen myönnetään, toteaa ministeri Terho.

Ministeri Terhon mukaan KymiRingin MotoGP-kilpailua kannattaa katsoa siltäkin kannalta, että kuinka usein Suomella ylipäätään on mahdollisuus järjestää tällaista tapahtumaa, ja vieläpä toistuvasti (MotoGP-kisasta viiden vuoden sopimus Dornan kanssa). Suomen MM-osakilpailuun odotetaan vuonna 2019 noin 100 000 katsojaa ja medianäkyvyys on omaa luokkaansa mm. kymmeniin miljooniin kohoavan TV-katselijamäärän ansiosta.
– Meillä on historiaa ja menestyviä kuljettajia, moottoriurheilu on Suomessa koko kansan huvia eikä vain jonkin rajatun yleisön huvi, sikäli on ainakin omalta osaltani ollut helppo tehdä näitä myönteisiä päätöksiä, muistuttaa Sampo Terho.

Tiedotustilaisuudessa oli paikalla myös nuoria lahjakkaita suomalaiskuljettajia eri ratamoottoripyöräilyn MM-luokista: Kimi Patova (Supersport 300), Niki Tuuli (Supersport 600), Peetu Paavilainen (Red Bull Rookies Cup), Tapio Nevala (Endurance ja Moottoriliiton pj) sekä Patrik Pulkkinen (Moto3).

MotoGP:n MM-osakilpailu on vain yksi KymiRingin tapahtumista ja Terho korostaakin radan laajempaa merkitystä.
– Pitää monialaisesti miettiä näitä hyötyjä, kun kerran tällaista rataa rakennetaan ja rahoitetaan. Se tarjoaa myös lajin harrastajille mahdollisuudet harrastaa kunnon fasiliteettien keskellä. Tämän hankkeen tukeminen on yksi niistä tavoista, jolla valtio voi edesauttaa ratamoottoripyöräilyn nykyisiä ja tulevia huippuja urallaan eteenpäin.

Sampo Terho toteaa lopuksi ettei hänellä itsellään ole moottoripyöräilykokemusta, mutta kiinnostusta lajia kohtaan riittää silti.
– Lupaan olla paikalla KymiRingillä vuonna 2019 ensimmäisessä MotoGP-osakilpailussa, vaikka en silloin enää urheiluasioista vastaava ministeri todennäköisesti olekaan.